Onneksi on työpaikka

Lapset ovat sairastaneet jo yli viikon putkeen. Esikoinen aloitti mahataudillaan, siinä välissä neiti sairasti kuumetta ja nyt Muropaketti sekä oksentaa että ripuloi isänsä ilona kotona.
Minä kiiruhdin sähköjäniksen lailla työmaalleni - tosin ehdin jo aamulla vaihtaa vaatekerran, kun Muropaketti päätti lorauttaa puntin välistä vellit päälleni. Ja lattialle. Ja vähän sinne sun tänne.

Minäpä istun rauhassa työpöydän ääressä ja aherran rästitöiden kimpussa, olen enää pari kk jäljessä...

Joskus tekisi mieli jäädä tänne toimistolle vaikkapa iltakahdeksaan, ehtisin juuri sopivasti kotiin laittamaan lapset nukkumaan. Olisipa helppoa...
No, tänään on perjantai ja edessä on huimat kaksi päivää viikonloppua. Näillä näkymin ei tarvitse lähteä sen kummemmin mihinkään, riittää kun pyykkää ja pyykkää. Pitääkin soittaa miehelle, että laittaa eiliset lakanapyykit koneeseen...

Aurinkokin paistaa

Todella omituinen ilma tänään. Lämmin, hieman tukalakin, ja häikäisevän kirkas. Iltapäivästä ilma alkoi olla jo autereinen, ikäänkuin ukkosen tumma uhka olisi leijunut ilmassa.

Vietin koko päivän asiakastapaamisessa. Minä, joa en koskaan juo kahvia, join melkein litran. Nyt olo on H I E M A N huono. Ei pirteä (kahvi ei vaikuta sillä tavalla, koska juon teetä, ja siinä on kofeiinia aivan yhtä lailla) vaan huono. Yäk.

Mies oli tämän päivän kotona, ja oli onnistuneesti hukannut tästä uudesta näytöstä asetukset, niin että nyt kaikki on sivusuunnassa venytettyä, laajakuvaformaatissa. Kiva sekin. En jaksa ryhtyä etsimään oikeita asetuksia, enkä varsinkaan jaksa ryhtyä tappelemaan siitä, saako ne asetukset pysyviksi. Kotona ei sitten muuta oltukaan tehyt, koiraa ei oltu lenkitetty, allaskaivo oli täynnä lehtiä, tiskiallas täynnä likaisia tiskejä (ne olisi voinut siirtää tiskikoneeseen, en edes oleta että jokus olisi käsin tiskannut)...

Neiti on kipeänä edelleen, eivät olleet tänään huolineet terveyskeskukseen kun pelkäsivät oksennustautia - eivätkä suostu kirjoittamaan sairaslomatodistusta ellei käy terkkarissä näyttäytymässä. Mitenhän sitten sen todistuksen saa?

Parempi puuhapäivä

Esikoinen oli tänäänkin kotona, ajattelin, että vähän edes kerää voimia. Soitin pikkuserkun äidille, että voisiko poika tuoda esikoiselle läksyt koulusta. No, iltapäivällä kun kävin kyselemässä läksyjä, niin pikkuserkun äiti kertoi, että olipa pikkuserkkukin kesken päivän sitten tullut kotiin. Oli muutama muukin valitellut mahaansa ja osa oli kotona jo valmiiksi. Että sellainen epidemia.

Olin sitten kotipäivän minäkin, aamulla kävin äkkiä kaupasa ostamassa litteän näytön ja maitoa ja makaroonia.

Meillä oli tänään makaroonilaatikkoa.

Kotihengettären huippuhetkiä

Esikoisella on ruoka alkanut pysyä sisälllä. Kun vain söisi jotain. Tai edes joisi.

No, muu perhe on vielä kunnossa. Ajattelin tehdä makaroonilaatikkoa. Joo. Ensimmäinen ongelma, mulla ei ollut yhtään kattilaa puhtaana, että olisin voinut keittää ne makaroonit (no se nyt johtui siitä, että tein eilen puuroa ja muussia ja vielä palapaistia tai siis lihakastiketta padassa). No, ei se mitään. Netistähän löytyy näppärästi ohje raaoista makarooneista tehtyyn laatokkoon. jauhelihan paistinpannulle ja kaapille hakemaan makarooneja.

Paitsi ettei niitä ole. Koko huushollista ei löydy kuin kourallinen unkarilaisia kärpäsentoukkaa muistuttavia makarooneja, ja niisät ei kyllä laatikkoa aikaiseksi saa. Voi ruma sana ja suunnitelman tarkistus.

Riisiä onneksi löytyy aina, se vaan, että sitten piti tiskata kattila riisiä varten. Risottoa, jota esikoinen ei suostunut maistamaankaan (mä halusin makaroonilaatikkoa!!!), mutta yllättävän hyvää, kun ottaa huomioon, miten katkeralla mielellä se tehtiin.

Lohdukkeeksi saumuroin pari Eurokankaan alelaarista löytynyttä froteesuikaletta imuiksi Muropaketille vaippoihin. Muutama ihan yksinkertainen neliötä muistuttava suorakaide (mä mitään mittaile...) ja lopuista sitten kolminkertaisia pötköjä. Ne sentään onnistuivat juuri siten kuin ajattelinkin.

Voi ei

Esikoinen on oksennustaudissa. Pojalla oli torstaina ja perjantaina maha sekaisin, mutta perjantaipäivästä lauantai-iltaan oli ilman ongelmia. Kunnes alkoi kuulua Yööööök. Onneksi olin nukuttamassa Muropakettia, joten mies jäi sitten valvomaan esikoisen kanssa. Muropaketti heräsi tunti sitten ja kömmin olohuoneeseen, tuossa nuo sohvalla nukkuivat niin isä kuin poikakin. Olivatten näköjään mukamas katsoneet telkkaa...

No, mahataudit on siitä kivoja, että ne tarttuu erittäin todennäköisesti meihin muihinkin. Että ensi viikon ohjelmaa voi sitten jo suunnitella sitä silmällä pitäen, katsotaan nyt, kumpi meistä vanhemmista saa jäädä kotiin.

Ollako vai eikä olla - kas siinä pulma

Mulla on ongelma. Mieshän pyysi jo jonkin aikaa sitten (hmmm... puoli vuotta?) itselleen Clint Eastwood-pontsoa, siis sellaista yksinkertaista hupamaista kaistaletta, jota spagettiwestereissä niiden yksinäisten ratsastajien päällä on. Laskeskelin siihen langankulutuksenkin, ja päädyin päätähuimaavaan lukuun 1,5-1,8kg huopuvaa villalankaa. Eihän mulla ole ikinä varaa ostaa sellaista määrää kerralla (huutaa sisäinen sulovilenini).

Viime kesäisen Asadon reissun jälkeen omistankin nyt yllättäen 1,1kg huopuvaa villalankaa miehelle sopivissa maanläheisissä ruskeissa, harmaissa ja vihreissä sävyissä. Muistuttaa olemukseltaan Fritidsgarnia, ja sitäkin löytyy yhteensopivissa väreissä varmaan vajaa kilo...

Eli en voisi nyt vedota ollenkaan siihen, että ei ole lankaa. Ja tuollainen puolentoista kilon vaje lankavarastooni nyt jopa ehkä näkyisikin jossain...

Mutta kas kummaa...


Jotenkin tuo hämärän rajamailla hiippaileva tekele ei lainkaan muistuta pontson alkua.

Ei kestä päivänvaloa tuollaiset touhut. Muropaketti on irtisanonut yhteistoimintasopimuksen villahoisujen kanssa, miksi ihmeessä sellaisten alku sitten kasvaa tuossa näppiksen vieressä, ihan salaa? Varmaan liian suuri ilmankosteus meillä?

Päänsärky on selvästi hermoperäistä. Hermot ei kestä, niin särkee... Lauantaiaamu, eikä yhtään särkylääkepilleriä.

Melkein kuin migreeni

Mikä on päänsärky, joka jatkuu ja jatkuu, johon ei tehoa käsikauppalääkkeet ja joka vie ihmisen toimintakyvyn melkein kokonaan, joka jyskyttää silmien takana ja niskassa ja saa kaiken maistumaan hapantuneelle, joka toistuu usein muttei säännöllisesti.

No sehän on minun ihanainen migreenityyppinen päänsärkyni, joka pahenee väsymyksestä. Migreeniä se ei ole, kuulemma. Iiiiihan sama, kunhan vain lähtisi pois. Tilanne nyt vaan on akuutti, kun mies on myöhäisessä iltavuorossa ja olen yksin paimentanut yöllä kahteen asti flunssaisia lapsosia, jotka eivät yskältään saa nukuttua varttia kauempaa.

Flunssan ja esikoisen mahataudin takia huomiseksi suunniteltu synttärireissu pienemmän kummipojan luokse peruuntuu. Harmittaa, olisi ollut niin ihanaa nähdä pikkuinen tyttövauva ja kummipoika - ja ystävät myös. Jopa koiria alkaa olla ikävä, sen verran eristyksissä sitä on taas oltu viime ajat.

Näiden takia olen kulkenut viime viikot sormet ruskeina:

Tämä satsi suppilovahveroita (juujuu, seassa on myös kosteikkovahveroita, tiedetään) riittää meidän perheessä iltapalaksi, jos lisäkkeenä on leipää ja teetä. Lapset syövät näitä ihan pelkiltään, joskus itselleni tekisi mieli tehdä oikein kermaisaa sienikeittoa.



Mustavahakkaista riitti maistiaiset, mukava sieni jos ei olisi niin tajuttoman matoisakin. Pannulle pääsi noin kolmasosa kerätyistä sienistä - vaikka olin sienet jo alustavasti metsässä katsonut puhtaiksi... Maku sopii kalan kanssa yhteen.

Kun olin varmistanut, että sormista ei lähde väriä tahraamaan kankaita, niin ompelin kummipojalle synttärilahjan. Kerrankin mitoitin tavoitteen resurssien mukaisesti, tehokasta ompelu/käsityöaikaa on ollut keskimäärin 35min/ilta, ja sain pusakan valmiiksi jo torstai-iltana, kun juhliin piti lähteä lauantaina. Kaavat Ottobrestä nimellä prinsessatakki - kun ei kerrota kummipojalle, niin kaikki hyvin. Tämä oli kumma työ muutenkin, en joutunut purkamaan kertaakaan tekemisiäni, kaikki meni juuri niin kuin halusinkin, jopa vetoketju löytyi omista varastoista TÄSMÄLLEEN oikean mittaisena ja värisenä!

Pienelle tytöllekin sitten ommella surautin mekon, pelkkä vaaleanpunainen on ihan kiva, mutta taiteilin sitten vielä fleesesydämen miehustaan koristeeksi. Tikkaukset eivät ole ihan susannastandardia, mutta onneksi fleese antaa paljon anteeksi. Tällä flunssalla ja univajeella suorastaan loistava suoritus.


Muropaketti on hartaasti käynyt ihailemassa kopottipaitaa. Melkeinpä pitäisi ilahduttaa poikaa omallakappaleella, kun pelkkä kopottivaippa ei näytä riittävän.

Because I'm worth it!

Tänään on ollut tasaisen huono päivä, Muropaketti valvoi yöllä pari tuntia kuten on tehnyt koko viikon, isommat mukulat ovat raivostuttavia ja flunssasta en pääse eroon millään. Lapset haukkuivat tekemäni ruuan pahaksi ja mieskin mökötti, että miksi tällaista, miksei tollaista...
Kävin lohduttautumassa ihmiset myynnissä - sivustolla arvottamassa itseni: 2 346 902 USD .

Lohduttaahan tuo nyt vähän, pääsisin itseni myymällä kaikista veloistani ja saisin sen verran rahaa, että voisin rakentaa unelmieni talon hissillä ja sisäuima-altaalla (kun ei järvissäkään enää voi sinileväesiintymien takia uida).
Taitaa vaan olla niin, että Blogger ei halua julkistaa kirjoitustani.

valivali seliseli

Äitin ylpeydellä pääsen kertomaan, että esikoinen sai ensimmäisestä matikankokeestaan täydet pisteet. No, insinörtin esikoispojalta ei oikein voi muuta odottaakaan...

Olen jankuttanut miehelle, että ei raahaa meille kotiin mitään turhaa sähkötoimista vempelettä, koska hänen käsityksensä kivasta ja käytännöllisestä on minun mielestäni niin pielessä kuin olla voi. En halua sähkötoimista sitruspuserrinta (meillä on silti), enkä TODELLAKAAN halua sähkötoimista varpaidenlämmityspussia. Ja sellaisen tuo eilen raahasi meille kotiin... Ja ylpeyttä uhkuen, katso miten hienon vempeleen löysin. AAAAARGH. Onneksi en voinut ottaa pahemmin pulttia, kun oli vieraita seurassa, mutta paha mieli tuli. Olen HYVIN SELKEÄSTI sanonut, että jos tekee mieli ostaa jotain, soittaa ja kysyy multa, että saako ostaa.

Nyt meillä on tekoturkisvuorattu sähkökäyttöiden varpaidenlämmitin, jota ei pysty käyttämään kuin minä ja mies (johto ei riitä niin pitkälle, että lasten jalat saisi siihen laitettua kun istuvat tietokonetuolilla, ja muualla siihen ei saa virtaa lainkaan). Ja minulla on villasukat jalassa ja jalat tuolilla, eli en voi sitä käyttää.
En osaa selittää, miksi tuon vimpainen ostaminen harmittaa minua niin kauheasti, se nyt vaan on niin epäkäytännöllinen turhaa tilaa ja turhaa sähköä vievä, josta ei ole iloa kenellekään ja aiheuttaa olemassaolollaan mulle kiukunpuuskia. Hakkaan päätä seinään ettei tulisi sanottua pahemmin. Ajatus sinänsä oli ihan hyvä ja ymmärrettävä, kattolämmityksen takia varpaat jäätyvät pöydän alla (talvisin joskus jopa ruokailun aikana ruokapöydän alla!) kun lämpö ei säteile pöytälevyn läpi alas.
Älkää ikinä hankkiko kattolämmitystä.

Onneksi kävin sitten itse lohtuostoksilla ja ostin 1,1kg karusellia. Etsin sitä sinistä, ja löysinkin, tosin olin yllättynyt siitä, miten vaalea ja hillitty se väri oli. Olin kuvitellut jotain vahvempaa. No, sitten ostin niitä muitakin värejä, mitä nyt hyllystä (ja varastosta) löytyi, kaksi kerää joka väriä sen 5 sinisen kerän lisäksi...
Minulla on kyllä ajatus, mitä langoista tulee. On aivan varmasti! Koska lanka on 100% muovia, se todennäköisesti kelpaa esikoisen päähän, ruskeasta tulee esikoiselle pipo, tumput, sukat (koulukäyttöön). Vaaleasta beigestä tullee Muropaketille vastaava paketti ja punaisesta neitille. mies jää nyt ilman, mokomakin hilavitkutinten haalija.

Mies muuten osti itselleen uuden lämpöpuhaltimen autotalliin, kun vanha hajosi. Ja yllätysyllätys, heti kun väänsi virrat päälle, tämä uusikin hajosi. Mies tuli pyhää pahenusta puhkuen sisälle,e ttä hän palauttaa laitteen ostopaikkaan, kelvoton vempele. Kysyi (vahingosta viisastuneena), että oletkos tarkistanut pistorasian, vika voisi olla siinä. No eihän nyt hyvänenaika NIIN YKSINKERTAISTA vikaa voi olla, ei missään tapauksessa.

Parin tunnin päästä mies hiljaa huikkasi ovenraosta, että pistorasiassa oli yksi johto sulanut... (talon sähköt on vetänyt talon rakentaja ja ne vedot ovat miten sattuu, paloturvallisia onneksi vikavirtasuojien ansiosta, mutta muuten onnettomia, mm. aivan liian pienten sulakkeiden takana). Oli tarkastanut pistorasian, kun ei kehdannut olla katsomatta - muistutin häntä muutaman vuoden takaisesta episodista, jolloin olimme pari viikkoa yhden auton varassa keskellä talvea, kun mies purki puoli autoa ja sähköjärjestelmää, kun ei suostunut katsomaan pyynnöstäni huolimatta, olivatko ajovalojen polttimot palaneet - kun EIHÄN NYT KAKSI POLTTIMOA VOI PAMAHTAA YHTÄ AIKAA. Polttimoiden vaihtoon meni 15min, auton kasaamisen viikko.

Huh kun helpotti.

Ja taas sieniä

Eilen raahattiin koko beduiinilauma metsään. Aluksi isommat mukulat kiljuivat vastaan, mutta kun sieniä alkoi löytyä, niin vastalauseet unohtuivat.
Lähtiessä tosin tuli heti takaisku, kaksi tätiäni törmäsi metsässä meitä vastaan. Jouduimme sitten kiertämään omat parhaat sienipaikat kaukaa (täytyy ne käydä kiertämässä myöhemmin tällä viikolla) etteivät vaan paljastu. Matka suuntautui sitten ylös mäkeä, jossa ei niin paljoa kanttarellejä ollut, mutta vaaleita orakkaita sitäkin enemmän.

Kaikkiaan saalis oli mukava, kymmenisen litraa sieniniä, joista valtaosa orakkaita. Kolme pientä napakkaa punikkitattia, kourallinen suppilovahveroita, kanttarellejä litran verran ja mustia torvisieniä. Sekä yksi männyntuoksuvalmuska, matsutake. Se tosin jäi metsään, koska oli niin matoinen. Mielenkiintoinen tuoksu, etten sanoisi. Saippuaa tai hajuvettä, miehen mielestä myskiä. Sieni tuoksui päällipuolelta erilaiselle kuin alapuolelta (siihen saattoi vaikuttaa se matomääräkin). Hauska sieni, kyllähän noita keräämällä tienesteille voisi päästä.

Hirvikärpäsiäkin löysin yhden. Minulla on oma hirvikärpässuoja mukana, kun kuljen miehen perässä - kaikki hirvikärpäset tarttuvat häneen. Jopa koira saa nykyään olla noilta rauhassa, miesparka...

Iltapalana tuoretta leipää ja paistettuja sekasieniä. Muropaketti meinasi jo nukahtaa ennen iltapalaa, mutta sinnitteli kanttajien toivossa ja söi koko lautasellisen hyvällä ruokahalulla. Metsässä kaikui pikkupojan pontevat huudot "kanttaji" tatti! nieni! ookas!" sitämukaa kun esittelin sieniä hänelle.

Syksyn satoa

Viikonloppuna leikin oikein urakalla ehtoisaa emäntää ja kokkasin kasaan kahdeksan litraa sitruuna-kurpitsamarmelaadia. Se on namia, mutta meidän huushollissa sitä eivät arvosta muut. Saan siis itse syödä kaikki?

Sunnuntaina pääsimmekin miehen kanssa melkein kaksin metsään. Mukana olivat vain koira ja Muropaketti, ja pikkuinen nukahti mättähälle, kun kyllästyi suppilovahveron keruuseen. Kanttajit olivat paljon mukavampia, niitä hehkutettiin jokaista erikseen.

Saalis oli tunnin reissulle ihan mukava, kuusi litraa suppilovahveroita (no ok, on seassa myös kosteikkovahverioita, mutta en erottele niitä), kolmisen litraa kanttarellejä ja rusko-orakkaita, kolmisen litraa mustavahakkaita sekä litran verran mustia torvisieniä. Suppilovahveroista 1/3 meni parempiin suihin heti kun päästiin kotiin, paistoin ne paistinpannulla ja hyvin upposi nälkäisiin suihin. Loput yritän saada pakastimeen.

Mustavahakkaisiin hieman petyin, ne näyttivät päällepäin ihan priimalaatuisilta, mutta moni oli keskeltä täysin madonsyömä. Siis kyllähän ihmiset madonreikiäkin syö mutta minä en. Kolmesta litrasta sieniä sain litran verran paistettavaa.
Torvisienet heitin saunan jälkilämpöön kuivumaan, saa nähdä, mitä niistä tulee.

Metsässä on sieniä pilvin pimein. Tatit alkavat olla parhaat päivänsä nähneitä, nyt ei löytynyt yhtään syötäväksi kelpaavaa - tosin olimme metsässä sen tunnin verran ja siitä puoli tuntia nypimme suppilovahveroita. Kanttarellejä on paljon, ja ne ovat tosi napakoita. Mustatorvisienet ovat ottaneet vähän hallaa itseensä, mutta uusia nousee koko ajan. Lampaankäävät ovat jo loppumassa. Rouskuja löytyy yllättävän paljon, olen aina jotenkin ajatellut niiden olevan loppukesän sieniä eikä syksyn. Haperoita löytyy yksittäisi kappaleita. Limanuljaskoita olisi jos vain keräisi, enoni niitä kerää ja pitää erikoisherkkuna. Makuasioita, sanon minä.

Ja niitä suppilovahveroita, niitä riittää. Satokausi on vasta alussa (pari viikkoa on noita näkynyt) ja silti niitä putkahtelee vähän joka paikasta. Omassa pihassa sentään ei kasva, mutta tämänkin sienireissumme kohdistui noin 200m päähän pihasta, juuri sille etäisyydelle, että lasten huudot kuuluvat kotoa metsään... Mies yritti kovasti kuunnella, josko olisi karhu tullut vastaan, mutta se oli jo käynyt päivän annoksensa syömässä. Karhu tai joku muu, siististi oli noin sentin korkeudelta katkaistu suppilovahverot ja syöty samantien. Ihminen ei voinut veitsineen olla kyseessä, koska isot ryppäät sieniä oli vieressä koskemattomina. Kanttarellejäkin oli naplinut, mutta selvästi piti enemmän suppilovahveroista.

Mutta koiramme on kai tullut vanhaksi. Se ei karannut kertaakaan, vaikka oli irti koko reissun ajan.

Kuviakin olisi, mutta blogger ei anna öadata niitä.

Viikko on mennyt kiireessä ja vauhdilla. Mies on myöhäisessä iltavuorossa, mitä tarkoittaa sekä aamurumban että iltahärdellinjäämistä kokonaan minun hoitooni. Kun sekaan ympätään vielä kaksi iltakokouksta ja muutama pitempi työmatka, niin tyhjänä on auton bensatankin lisäksi oma takkikin. Miksikähän en sittenkään ole ostanut diisseliä?

Ei puhettakaan siitä, että olisin ehtinyt sieneen, saati siten, että olisin ehinyt tehdä mitään säilöön, edes pakkaseen. Suolakurkkuja pitäisi tehdä (tai maustekurkkuja), koska niitä ei yhtä hyviä kaupasta löydy, muulla ei nyt niin olisi väliäkään.

Koulussa näkojään jo pukeutuvat villapipoihin. Meidän ekaluokkalainen on kulkenut iltapäivät t-paidasssa, ja päässä on rakas lippis. Hmm, ehkä pitäisi tehdä jotain...

Mitään tuolle ei kannata kutoa, koska mikään novitalainen lanka ei sovi. No, Aino kelpasi jonkin aikaa, mutta jos se pipo oli yli kaksi tuntia päässä, niin jo kutisi. Yhtä Santorini-pipoa olen kutonut pari viikkoa, mutta kun lankatöissä tahti on sentti päivässä, jos ylipäätään ehdin koskea kutomuksiin, niin eipä naurata. Tällä vauhdilla poika saa pipon ensi juhannukseksi - jos mulla on kesäloma kesäkuussa.

Raivasin sitten ompelukaapin esiin, ja surautin reippaasti puuvillaresorista pipon, ja länttäsin komistukseksi pojan lemppariaiheen otsalle silityskuvana. Aikaa meni hurjat 10 minuuttia, ja siitäkin osa siihen, että vaihdoin vaaleat langat mustiin, paikkasin Muropaketin teloman varpaani ja kuivasin lattialle kaadetun silitysraudan vedet pois.


Esikoinen oli hyvin tyytyväinen, kuten ilmeestä näkee... Ystävämme Gro Magnon poseeraa aina yhtä iloisesti, paras matkamuisto, mitä vanhempani ovat koskaan tuoneet.

Ja arvatkaapa mikä pipo esikoisella on ollut tämän päivää sisällä päässään? No, Novitan Nallesta kutomani pipo, jota ei tähän asti ole voinut edes katsoa, kun se kutittaa.

Hui hallaa

Nyt oli jo kolmas hallayö peräkkäin, tai oikeastaan neljäs, mutta ekana yönä ei tullut mitään vahinkoja. Auton ikkunat olivat vaan jäässä.
Kurpitsoista vaan muutama oli ottanut kuoreensa hallasta, loput ovat olleet hyvässä suojassa lehtien alla. jos nyt vielä pari kylmää yötä tulee, niin kyllä sitten ovat mennyttä, kun lehdethän paleltuvat aina vaan lisää ja lisää. Avimaankurkut ovat pärjänneet vielä hyvin, ja kasvihuoneessakin näytti siltä, että vahinkoja ei ole tapahtunut.

Viime vuonna ei ollutkaan kuin pari kylmempää yötä, ja sitten alkoi intiaanikesä. Tänä syksynä ei vissiin käy niin hyvin...

Aamulla kävin naamahoidossa. Tarkoitus oli päästä hetkeksi huilaamaan viikon kiireiden jälkeen, ja, no, sainhan siinä lojua ihan rauhassa laverilla. Rentoutuminen oli sitten välillä hakusessa, kun (ko. kosmetologi on naapuriemäntä siis) naapurin emäntä itki vähän väliä. Veljentyttärensä on kuolemassa sairaalassa, oli yön viettänyt siellä. Oli kuitenkin varmaan ihan oikea ratkaisu pitää se aika, hän sai purettua sydäntään. Kotona olisi kuitenkin kiipeillyt seinille odotellessa soittoa, joko nyt...
Oma olo on tietenkin surullinen ja vihainenkin. Miksi antaa lapsen elää terveenä 8 vuotta ja sitten tappaa parissa viikossa johonkin julmaan ja tuskalliseen...?! Minä siis tunnen sekä tuon naapurinemännän veljen että hänen tyttönsä.

Tämä päivä nyt sitten on mennyt hyväntekeväisyyteen, olkoon niin.