Parituska

Kuten kaikki varmasti huomaavat, ulkona on kaunis kirkkaankuulas aurinkoinen pakkaspäivä. Juu, paitsi että meidän pihalle ei paljon päivä paista lokakuun ja maaliskuun välisenä aikana. Ikkunasta näen peräpellon kylpevän kirkkaassa auringonpaisteessa, mutta oma piha on sinisen varjon vallassa. Mutta onhan tämä paljon valoisampaa kuin eilen tähän aikaan, kun satoi vettä ja maa oli musta. Kaikki tuo lumi on muuten satanut noin puolentoista tunnin aikana eilen illalla.

Olen saanut aikaiseksi monta sukkaa. Hyvin monta - mutta sukkapareista ei sitten kannata puhua.


Sinisillä sukilla on paritkin (johtuu varmaan siitä, että itse pidän sinisestä). Valkoinen sukka on kokeilu, saattaapi mennä purkuunkin vielä koko tekele. Kauhean iso, vaikka käytin Novitan kokotaulukkoa apuna. Ja muutenkin, Kolibri on liian vaaleaa eikä sen värit vaihdu tarpeeksi vilkkaasti tuohon ideaani. Ja luonnovalkoinen 7veikka oli jostain syystä jotenkin narumaista, kovaa ja kiinteää, paremmin sukkiin sopii huopamaisempi lanka.

Tummanharmaalle sukalle pitäisi saada aikaiseksi pari, mutta ei millään innostaisi. Paljon mukavampi kutoa lastensukkia... Tosin juuri nyt on puikoilla takkia ja puseroa ja tossua, ei sukkaa.

Koska mennään kylpylään?

Neiti on innostunut pyytämään, että koska mennään kylpylään. Lupasin, että sitten kun on kiltti. Neiti otti esiin kauneimman "olen herttainen pikku kullannuppunen" ilmeensä ja siivosi tavaransa lattialta. No, joko lähdetään?
Nyt kotona on pakattu sekä neitin että Muropaketin mahdollisesti kylpylässä tarvitsemat tavarat, molemmille huolellisesti oma reppu ja oma muovikassi. Muropaketti oli innolla mukana hommassa, kanniskeli reppuaan selässä ja raahasi muovikassia lattioita pitkin...
Voi tullapitkä odotus, koska eilen illalla jo neiti veti pikku kilarit (noin kymmenen kertaa) ja tänä aamuna lähti lopulta hoitoon ilman haalariaan. En jaksanut tapella sitä hänen päälleen.

Mammaliini epäili, että meillä on vuosisadan kulkutauti. No ei sentään, Muropaketti oli viime viikolla kipeänä (kuumetta ja karsea yskä) ja neiti alkoi tänä aamuna yskiä vähän saman kuulloisesti. Oli vaan kaikkea, koti-ja kouluyhdistyksen kokousta (no, siitä oli ainakin se hyöty, ettei tarvitse pelätä verenpaineiden laskevan vähään aikaan...) ja mieskin kotona viemässä tietokoneaikaa. Koirakin hajotti juoksunarunsa (tai se palomieshaka tms. mikä liitetään pantaan kiinni, hajosi) ja yksi aamu meni pähkäillessä sitten sitä, että mihin laittaa auton takaronkkiin hypännyt 40 kiloinen hurtta, kun ei sitä oikein asiakastapaamiseenkaan voinut ottaa mukaan... Koira taas oli ylenpalttisen onnellinen, kun pääsi kurvailemaan ympäriinsä autokyydissä.
(ja juoksunarukin saatiin korjattua lopulta, tosin kohta sitä ei taas tarvita kun alkaa talvi ja koira on sitten päivät päivähoidossa eikä ulkoilemassa).
Vesikrokko ei rantautunut meille vieläkään, ja viimeisin kierros oksennustautia on kai vasta tulossa.

Toimistolla on remontti yhä käynnissä, ja olen ikäänkuin vastuullinen siitä. Nyt on mutkia matkassa, kun sähkömies sai laakin ja on sairaalassa. No, ehkä homma jatkuu kohtapuoleen, varasin remontille hyvän ajan ja näköjään koko aika tulee tarkkaan käytettyäkin.
Kamala homma vaan ehtiä aina toimistolle kahdeksaksi, kun työmiehet tulevat... Huomenna tulee uusi sähkömies ja hänen kanssaan pitäisi sitten käydä läpi kaikki uudestaan.

Käsitöiden ei ole todellakaan tullut paljoa onnistumisen tunteita viime aikoina. Pitäisi varmaan ommella parit lakanat, niiden kanssa harvemmin on mahdollisuutta kämmäillä. Kaksikin sukkaa on valmistunut, eri paria. Toisessa käsiala on käsittämättömän huonoa, (sen on PAKKO johtua langasta, jotain vanhaa 7veikkaa) ja toisessa meni vähän suunnitelmat sekaisin. Tumpuissa peukalot ovat väärässä kohdassa ja pipoa kukaan ei halunnut päähänsä ulos. Muropaketti veti sen pankkiryöstötyyliin leukaan asti ja toilaili pitkin huushollia kolistellen milloin mihinkin nurkkaan. Onnistuin sentään lyhentämään yhdet housut oikeaan mittaan ja ilman, että ompelukoneen neula olisi katkennut - neiti ja Muropaketti tosin levittivät sillä aikaa nuppineulalaatikon lattialle ja niitä löytyy yhä edelleen sieltä täältä. Mieskin löysi yhden.
En ole käynyt edes lankaostoksilla, kun löysin pakastimesta kasan lankaa... (sitä on siellä vielä lisääkin).

Ei kurjuutta kummempaa

Tämä marraskuu kyllä on imenyt mehut pois vähän kaikista. Luulisi, että edes töissä jaksaisi innostua - remontti ja kaikki sentään - mutta ei jaksa ei. Tai ehkä se juuri harmittaakin, että töissä se remontti alkoi ja sujuu ainakin siedettävästi, mutta kotona ei sitten tapahdukaan mitään. Paitsi että kaikki hajoaa. Viimeksi iso pihavalo pimahti - meillähän ei ole katulamppuja lähimpään viiteen kilometriin, joten on hieman pimeää ilman ylimääräisiä valoja. Aamuisin homma onnistuu vielä joten kuten, mutta illalla on turha haikailla pihalle lasten kanssa, kun eksyisivät kuitenkin kolmen metrin päässä ulko-ovesta. Sataisi lunta niin olisi valoisaa.

Jaksamattomuus näkyy kaikessa. Kotona syödään lämpimiä voileipiä, uunimakkaraa ja pikariisiä (no, tummaa edes), ja digikameran muistikortit ovat olleet täynnä jo pari kuukautta. Ei jaksa tyhjennellä niitä ja ottaa varmuuskopioita - niinkuin ne kuvat olisivat muka turvassa kamerassa.

Esikoinen melkein lukee. Jos jaksaa keskittyä lukemiseen eikä arvailuun ja ulkoa muistamiseen, niin lukee jopa siihen tahtiin, että ymmärtää lukemansa. Jos taas arvailee ja jää kaivelemaan välillä varpaanvälejään, niin ei kyllä muista kaksitavuisen sanan ekaa tavua siinä vaiheessa, kun alkaa tavata sitä loppuosaa.
Neiti on osoittanut kasvavaa innostusta kirjaimia kohtaan, pitäisi olla kirjoittamassa ja näyttämässä hänelle jatkuvasti, "äiti mikä tämä kirjain on?". Ihme kyllä, kirjaimet OVAT kirjaimia eivätkä epämääräisiä sotkuja - kummallista sinänsä, että neiti on alkanut piirtää ihmisen vasta tänä syksynä. Hän ei ole koskaan tehnyt pääjalkaisia, vaan aloitti suoraan merenneidolla ja äidillä. Joilla oli vähintään 27 sormea. Molemmissa käsissä. Mutta käsiä oli kaksi.

Muropaketti taas on osoittanut kasvavaa kiinnostusta pahantekemiseen. Jos jalat eivät riitä, niin sitten raahataan jostain avuksi lisäjalkoja, pituutta saa näppärästi esimerkiksi leekolaatikon päällä seisten. Ainoa pelote, jonka olen keksinyt ja joka oikeasti tehoaa, on koira. Muropaketti ei uskalla mennä koiran ohi vessaan, jos koira nukkuu eteisen ovensuussa. Se voi vaikka herätä ja nuolla naaman märäksi!
Melkein yhtä paha pelote on se, että äiti uhkaa pussata! Se on kamalaa, voi mikä hinkkaaminen alkaa - pois äitibakteerit poskelta...

Koska luonnonvalkoinen ompelulankani jäi ompeluseuran talkoisiin, niin olin sitten pakotettu käymään tänään kangaskaupassa. Ja huomasin, että luonnonvalkoista ompelulankaakin on ainakin kahta eri sävyä. Ostin molemmat. Ja ihan pikkuisen flanelleja...

Minäkin olen siellä

Sain kutsun Ravelryyn. Tylsä minäni on siellä samalla nimellä kuin joka paikassa muuallakin.

Nyt aika on kortilla, enkä ehdi tutustua. Mielenkiintoinen, ihan hyvän kuvan siitä onkin saanut jo sisäpiiriläisten pienistä kertomuksista, tai sitten minulla on vilkas mielikuvitus.

Puhdas piippu

Kyllä nyt kelpaa taas poltella puita takassa ja saunanpesässä, kun nuohooja käsi putsaamassa röörit. Eikä tippunut edes katolta. Aina välillä jää vuosi väliin nuohouksessa, kun tuo tippuu jostain katolta ja teloo itsensä oikein kunnolla. Toivottavasti on hyvät vakuutukset, yksityisyrittäjä kun on.

Eilinen palaveri meni suorastaan loistavasti, parasta oli, kun rehtorin vaimo sanoi, että en nyt kyllä oikein ymmärrä, että mikä ongelma tässä kulkemisessa on... Ei taida oikein kommunikaatio toimia paremmissakaan piireissä! No, lopputulos on, että hoitaja jatkaa kuten tähänkin asti ja rehtori saa pureskella ihan rauhassa rystysiään, jos ahistaa.
(Ymmärrän kyllä, että soratie ja lapset kävelemässä tietä pitkin aiheuttaa huolestumista, mutta kun ne lapset on varustettu heijastinliiveillä, aivan kuten hoitajakin, tie on hiljainen (ruuhka osuu näillä main klo 6.30-8.00 ja 14.00-18.00 välille) ja käveltävä pätkä on suora aukea. Sosiaalinen valvonta toimii tässä tilanteessa erittäin hyvin, vähän väliä kuulee kommentteja kylätienvarren asukkailta, että siellä se hoitaja oli taas kärryjen kanssa kulkemassa, kyllä näkyi kauas kun oli liivit päällä).

Jossain välissä olen onnistunut sopimaan toimiston remontinkin, koska tänä aamuna aivan suunnitelman mukaan rakennusmiehet odottelivat oven takana valmiina kaatamaan seinää. En ehtinyt päivän aikana heitä vahtimaan, joten iltapäivällä olikin mukava yllätys, kun pahimmin pölyävä homma olikin jo tehty. Nyt varmaan sitten odotellaankin seuraavat kolme kuukautta tasoitemiestä ja laattamiestä... Liian helppoa tuntuu olevan.

Tässä ressissä en ole ehtinyt käsitöistä nauttia. Muropaketille väännän pakosta tumppuja, ja tähän astinen lopputulos itkettää enemmän kuin lohduttaa väsynyttä kutojaparkaa. Tumppu sopii oikein hyvin neitille. Jolle tehdyt sukat taas sopinevat oikein hyvin esikoiselle parin vuoden päästä. Että kylläpä taas on nautittu onnistumisen tunteesta ja flow'sta.

Tosin sunnuntaina kyllä sain valmista aikaan, ompelin seitsemän kauppakassia ja yhden olkalaukun. Kauppakassit menevät yhdistyksen joulumyyjäisiin varakasseiksi ja olkalaukun tein muuten vaan, kun sattui olemaan sen kokoinen pala kangasta valmiina.

Seuraavaksi lähden pesemään jotain pahanhajuista pois Muropaketin huosujen sisäpuolelta...

ja joko kerroin, että...

Meillä sairastetaan taas (mitäs muuta odotitte?). Esikoinen on kovassa kuumeessa (jutuista päätellen reippaasti yli neljäkymmentä). Kuumelääke ei pysy sisällä, kun poika oksentaa. Ja minulla ja miehellä maha hieman mulisee... Oikein mukavaa lumimyrskyviikonloppua tiedossa. Huoh.
Huomenna piti ameriikan laivaan vaihtaa talvirenkaat, saa nähdä, pitääkö sitä varten etsiä autotalli, johon auto mahtuu. (ei, meidän autotallissa ei ole vielä niin paljon lankaa, vaan oviaukko on liian kapea).

Maanantaina on sitten palaveri TAAS tämän samaisen rehtorin ansiosta, nyt sitten tämä hoitojuttu. Perhepäivähoidon ohjaaja soitti jo minulle, että olehan tulossa ko. palaveriin, toivottavasti tulen sinne kertomaan mielipiteeni. Aika epätoivoista, hän ei siis uskalla itse sanoa tuolle miehelle, että tämä homma ei nyt pelaa näin.

Onpa hauskaa. Ensin ko. rehtori valittaa, että esikoinen on epäsosiaalinen, ja nyt hän haluaa vielä nuorimmalta mahdollisuuden sosiaalisiin tilanteisiin.

Iiiiso kone

Mä olen tällä viikolla päässyt ihailemaan montaa iiiisoa konetta. Näillä pääsisi Discoveryn "Mahtavat masiinat" sarjaan. Sadan tn nosturi oli kiva, sen 80tn pikkuveli oli melkein yhtä kiva, sillä pääsin seuraamaan nostojakin. Mutta ihan lelujahan ne on, kun vertaa niitä niillä nostettaviin koneenosiin... Mä tykkään kitamurskaimista - jotenkin ne sopii mun tämänhetkiseen mielialaani. Jos kuljettimen yksittäisillä osilla on mittaa 20m, niin se se vasta onkin kiva kokoonkasattuna.

Toisaalta olen taas löytänyt monia töitä, joita en missään nimessä haluaisi tehdä.
Kaikesta hauskasta seuraa krapula, niin tästäkin. Huonoilla optisilla ominaisuuksilla varustetut suojalasit päässä kaksi päivää aiheuttaa mulle kamalan päänsäryn.

Esikoinen on kuumeessa, ja Muropaketti naputteli korvakuumemittarin uuteen uskoon. Mikäs olikaan fahrenheittien muuntosuhde celsiusasteiksi...

Neuropsykiatriselle...

Juu.

Rehtorin mielestä esikoisen pitäisi mennä neuropsykiatrisiin testeihin, kun on niin kummallinen. Ei tykkää, että potun päälle tulee kastiketta eikä tykkää veisata virsiä aamunavauksessa.

Erikoisopettajan mielestä pojan pitäisi mennä testeihin, kun kerran ei jaksanut hänen tunnillaan mitään tehdä.

Mä en jaksa taas tapella, viime talvenahan eskariope hätisteli meitä perheneuvolaan (ja perheneuvolan tt katsoi silmät pyöreinä, että minkä ihmeen takia te täällä olette?). Koulupsykologilla sitten käytiin ja hän totesi, ettei näe mitään syytä erityisempiin testeihin. Nyt sama psykologi ei ottanut asiaan mitään kantaa.

Onko nyt sitten niin, että jos poikalapsi ei tykkää jalkapallosta ja jääkiekosta eikä rakasta syömistä, niin hänessä on jotain pahasti vialla? Vai viiraako mun päässä, kun en näe ongelmaa?