Tahtoo ja unohtaa, pitäisiblogi on taas vauhdissa

Ja unohtaa mitä tahtoo.

Ja unohtaa muutakin. Esimerkiksi sen, että neitillä olisi ollut klo 10.15 hammaslääkäri. Sehän on hyvä muistaa klo 11.14... Hammaslääkärisetä oli inha ja nauroi kun soitin, että olin unohtanut koko ajan. Sellaista kuulemma sattuu aika useinkin. Neiti sai uuden ajan parin viikon päähän.

Herra hammaslääkäri on esikoisen tulevan luokkakaverin isä, joten on paree pitää hyvät välit hänen kanssaan.

Eilen sadeillan ratoksi neiti katseli isänsä kanssa Teini-ikäisiä mutanttininjakilpikonnia. Meillä on alkuperäisestä sarjasta 7 kasetillista jaksoja, ja pari kasetillista tätä uutta versiotakin. Minä väänsin samalla kangasta palasiksi (pitäisi taas vaihteeksi neitille saada mekko aikaiseksi). Neiti tuli kurkkimaan pöydän ääreen ja nappasi pari kangassuikaletta, toisen vyöksi ja toinen silmänauhaksi, johon piti leikata reiätkin silmien kohdalle. Olisi kuulemma pitänyt tehdä kilpikin... Miehen kummipojalla oli viisivuotiaana tmnt-puku, jossa oli se kilpikin, mutta eipä ole tainnut ko. pojan äiti sitä pukua säästää... Olinkin jo unohtanut kokonaan, miten mukaansatempaavaa tuo kilpparitouhu oli parikymmentä vuotta sitten (no, niin kauan siitä tuntuu olevan).

En saanut neitin mekkoa valmiiksi, mutta sain leikattua samanlaisen koltun palaset vielä vauvanukellekin. Vauvanuket ovatkin olleet suosiossa taas viime viikot, kun kävimme etelässä katsomassa kummipojan pikkusiskoa ja viime viikolla näimme pikkulikan pikkuveljen.

Muropaketti on hauskuuttanut minua moneen kertaan leikkimällä vauvanuken kanssa. Nimenomaan nuken kanssa, ei nukella. Nukelle on selitetty pitkät litaniat siitä, onko korvia (on, sekä vauvanukella että Muropaketilla oli molemmilla korvat, mikä oli aivan ratkiriemukasta Muropaketin mielestä, paljon hauskempaa kuin se huomio, että molemmilla oli napa) onko käsiä, onko sormia, onko pipi (vauvanukella ei ollut, MPllä oli, mukamas). Isoveljen touhuja on katseltu yhdessä vauvanuken kanssa ja jännittäviä lastenohjelmiakin katsoivat yhdessä.

Vauvanukeille pitäisi saada tehtyä vaatteita. Vaipat löytyvät kahdelle, mutta nukkeja on yhteensä viisi! Ja pitäisi olla vielä vaihtovaipatkin kaikille... Olisi varmaan helpointa tehdä muutama kuori ja sisävaippoja, kuoriahan ei tarvitse joka vaipanvaihdolla vaihtaa... Ja villahousuja voisi käyttää sisävaippojenkin kanssa. Noita sekundaPULeja löytyy sekä tyttö- että poikakuosia.

Vaatetuksen osalta lienee minimivaatimuksena se, että jokaiselle olisi ainakin mekko tai paita+housut. Eikös se nyt olisi edes kohtuullista? Olisiko liikaa vaadittu, että jaksaisin käyttää kaksi tuntia aikaa ommellakseni saumurilla viisi pikkuruista t-paitaa ja viidet housut?

Taitaa olla, tällä vireystasolla (joka on pysynyt samana viimeiset 27 vuotta).

Esikoiselle aloitin villapaitaa, eihän ne langat ole odotelleet vasta kuin 2 vuotta. Väriyhdistelmä pojan omista ideoista, ja lankana pari vuotta sitten ostetut nallet ja woolit, joiden vuosikerroista en voi mennä takuuseen.

Isännällä selkä hajalla ja Muropaketilla reikä otsassa. Täytynee palata reaalimaailmaan...

Kesän käsitöitä

Suurimman osan olen unohtanut kuvata, ja jos olenkin kuvannut, niin lopputulos on ollut julkaisukelvoton. Meillä on liikaa linssiluteita...

Kummipojan pikkusiskolle sain aikaiseksi nutun Novitan Oliviasta. Ihanan pehmeää ja sileää... Nutusta tuli 60cm mitoilla hieman raskaan oloinen, Olivia on sen verran paksua lankaa. Toisaalta tiheys kyllä vastasi täysin ohjeen tiheyttä (Neuleita kullannupuille, Erica Knight) . Minulla oli alunperinkin varattuna tuohon nuttuun vaaleanpunaiset napit mutta valkoiset sitten sopivat paremmin kuitenkin. Ja niin, kudoin pitkät hihat lyhyiden tilalle.
Hahtuvasta kudottu kissi pääsi vielä konepesuun huovuttumaan.


Kesälomareissulla kudotuista sain kuvattua pikkulikalle ja hänen pikkuveljelleen jo annetut setit. Likka sai sukat ja tumput, ja pikkuveli vielä perinteisen kypärämyssynkin. Ja koska lankana on 7veikka, niin mukaan meni vielä puuvillainen alusmyssy. Pnkistä raidasta on jo työn alla meidän neitille tumput.


Kuvasta muuten näkyy minun oma traumani näissä valmiiksi raidoitetuissa langoissa - en voi millään tehdä identtisiä pareja. Minun on pakko aloittaa seuraava tumppu tai sukka juuri täsmälleen siitä, mihin lanka katkaistiin edellisen jälkeen. Fiksaatio sekin.

Jokos se kesä meni...

Eilen löytyi postilaatikosta ekat laskut, joiden eräpäivä oli syyskuussa. Tuntuu hieman haikealta, itse olen vasta aloittanut kesän, niin jo syksystä muistutetaan.

Kesän yksi osuus on ohi, kun pikkuveli lähtee takaisin kotiinsa. Eilen illalla kudoin yhdessä Muropaketin kanssa veljen kissille lelun. Eipä ole sellaista tuskanhikeä tullutkaan pitkään aikaan... Malli on yksinkertainen KISS-tyyliin (keep it simple stupid... unohtuiko välistä and...), ensin putkiloa hahtuvalla tai muulla huopuvalla langalla ja hapsulangalla (Novitan Tangoa löytyy meiltä) kolmella silmukalla, vartalo ja pieni kuono, sisälle hahtuvaa tai muuta täytettä ja kulkunen (kindermunan muovipallon sisälle). Pesukoneeseen ja vähän harjausta ja pörröttämistä. Melkein ehti aamuksi kuivua, kun kävin äkkiä laittamassa sen Smartin pyyhkimen alle jemmaan.

Piti oikeastaan eilen ommella neitille mekko, mutta mies oli Esikoisen kanssa varannut keittiön pöydän koko illaksi Mindstormin rakentamista varten. Meillä kun ei lattioilla auta kankaita leikellä, niin piti keksiä vaihtoehtoinen suunnitelma.

Vesipumppu päätti taas kiukutella. Sieltä on kai taas vaihteeksi muovinen roottorin kotelo hajalla. Ei mun mielestäni mitenkään paras mahdollinen materiaali elintarvikekäyttöön tarkoitettuun laitteeseen, sen lisäksi, ettei kestä kuormitusta, niin muovihan on kohtuullisen huokoinen aine. No, tällä vaihtotaajuudella ei ehdi kyllä bakteereja siihen pesiä.

Oma maa mansikka

Laitoin yöllä puoli yhden aikaan viimeiset mansikkapurkit pakkaseen. Perkasin 10 kiloa mansikoita, ja nyt sormet ovat sen näköisetkin. Mutta ehkä kesällä sitä ei kukaan huomaa?

Eilisen piti olla oikein rauhallinen ja mukava päivä. Aamulla raahasin kaksi mukulaa miehen vanhempien luo, sitten ajelin kaikessa rauhassa (pakko, koska edellä ajoi letka reilusti alle rajoitusten, eikä ole mitään järkeä lähteä ohittelemaan viittä-kuutta autoa kymmenen kilometrin matkasta...) naapurikuntaan. Kiipeilin ja konttailin siellä ja mietin taas pudistellessani housunpolvista mineraalivillaa ja koivunsiemeniä, että onpa kiva kun on tullut luettua korkeakoulututkinto. Tottakai siellä meni paljon pidempään mitä olin kuvitellut.

Matkan varrelta piti äkkiä käydä ostamassa mansikat pakastusta varten - mutta se marjatilan myynti olikin kypsytystauon takia suljettu. Niinpä, tosin se luki vasta siellä myyntitilan ovessa, eikä suinkaan muutaman kilometrin päässä päätien varrella olevassa kyltissä. Eikun pois ja etsimään mansikoita muualta.

Minulla kun on aina taipumus onnistua missaamaan mansikoiden pääsato, milloin mistäkin syystä. Nytkin oltiin koko viime viikko reissussa...
No, Prisman pihamyynnistä sainkin ihan hyviä marjoja, tosin myyjäpoika kai katsoi ulkoista olemustani sillä silmällä, että yritti myydä mulle toissapäiväisiä mansikoita alennuksella. Joo, mä en ole mikään tyyli-ikoni, mutta silti.

Prismassakin kävin ihan sisäpuolella, mutta mukaan ei sitten tarttunut kasvihuonekurkkuja kummempia. Lankaakin oli, Jengaa tosi hyvässä tarjouksessa 3,5€/kerä, mutta kävin sitten laittamassa ne pois ostoskorista poislähtiessä. En mä tartte.

Taisin olla kipeä.

Seuraavaksi sainkin taistella paperitöiden ja sähkökatkon aiheuttamien tietoliikennehäiriöiden kanssa (olipa hienosti sanottu siitä, kun mikään ei pelannut ja asiasta jotain tietävä oli Varkauden kohdalla matkalla pohjoiseen...). Autossa haisi epäilyttävästi käynyt mansikkahillo ja lapset aloittivat tappelun heti kun sain heidät lastattua anoppilan pihasta autoon. Kotiin, lapsille vaatteiden vaihto ja pellon laitaan odottelemaan ulkomaan eläviä.

Rakkaat lapsoseni ehtivät sitten odotellessa kiusata pellonlaidan kissan karkuteille (siihen riitti kirkas lapsenääninen hihkaisu). Pikkuveljen kissikin oli paikalla. On se sitten nätti, hännättömänäkin. No, itseasiassa sillä on pieni töpö vielä, vähän ilveksen hännän kaltainen. Mahassa taas uusi reikä, ja laiha kuin mikä. Ja nälkäinen, mutta lääkärien ohjeiden mukaan ei saa syöttää muin tietty määrä päivässä...

No, ulkomaan elävät olivat jonottaneet rajalla 4 tuntia ja tulivat sitten vasta kahdeksalta.
G oli ihan itsensä näköinen, vaikka ihan kokonaan harmaantunut. Mutta niinhän oma isänikin on, mustatukkaisia ovat molemmat olleet. K taas olikin paljon rennompi kuin ennen. Sitä se mummous teettää!
Ehdittiin sitten hätäisesti hörpätä kuohuviiniä ja sitten lähdinkin lasten kanssa kotiin (mies oli sillä aikaa eksyttänyt pikkuveljen metsään) niitä mansikoita perkaamaan.
Ja sitten perkasin mansikoita.
Ja perkasin mansikoita.

Mietinpä vaan, että paljonkohan niistä talouskäyttöön myydyistä mansikoista olisikaan mennyt haaskiin, kun näistä paremmistakin tuli vajaa kaksi litraa roskaa...

Mitä sitä tulikaan tehtyä...

Onkin viime päivät olleet ohjelmilla täyteen lastattuja, edellinen viesti oli vain pikapätkä.
Ihan ensimmäiseksi piti ehtiä etelänreissulle pienemmän kummipojan pikkusiskoa katsomaan. Voi kun oli ihmisentaimi pieni (vaikka toki oli suurempi kuin veljensä vajaat kaksi vuotta sitten!) Ihmeiden ihme tämä tyttönen. Kumma kyllä ensimmäisenä ei mieleen paukuttanut, että tällainen meille heti. Johtuikohan siitä, että Muropaketti huusi yli tunnin mennessä ja puoli tuntia palatessa?

Seuraavaksi piti mennä vanhapoikaveljeksiä ilahduttamaan kylälle, sinne pääsi sentään kävellen ja vaunuillen. Ja päästiin poiskin ihan ihmisten aikaan, koska seuraavana päivänä oli peilikuvani 50v-juhlat.

Sattuikin ainut sateeton päivä sille viikolle, ja oli yllättäen hauskaa ja mukavaa. Toki meidän kakarat riehuivat ja kiusasivat muita, mutta väliäkös sillä. Sain peilikuvalle lahjan valmiiksi hyvissä ajoin (joo, korttikin ehti kuivua ennen lähtöä, tosin myöhästyttiin melkein tunnilla) ja siitä pidettiinkin! Ideana oli se, että "kun en osaa laulaa enkä maalata, ja runonlausuntakaan ei ole kovin sujuvaa, niin annan sitä, mitä osaan". Peilikuvani siis toivoi, ettei hankittaisi mitään suuria lahjoja.
Eväämme kelpasivat muillekin (olinkin varautunut siihen, ja varannut tuplasatsin sapuskaa). Kaikkea sellaista helppoa, mitä nyt lasten kanssa voi kuvitella ottavansa mukaan, juustoja, kinkkuja (viipaleina), kirsikoita, mansikoita, kirsikkatomaatteja, avomaankurkkuja suikaleina, patonkia... Kattilani on vaan edelleen mieron tiellä, nyt saankin hyvän syyn ostaa uuden!

Seuraava etappi olikin koti, jossa raivoisaa pakkaamista ja reitin suunnittelua. Kolme yötä kylpylöissä, muutama yö tavallisissa hotelleissa, huvipuistovierailu, ostoksia, automatkoja, poroja! ja poroja! tunturi, naapurimaa ja tietöitä. Karannut neitix2, esikoiselle aivotärähdys ja ravintolan tarjoilijalle hermoromahdus (mutta hei, syötiin sitten koko perhe kahdellakympillä!), bensaa parisataa litraa ja vähän päälle. Hotellien kylkiäisiä lapsille, hikisiä öitä, rankkasateita ja kirkasta auringonpaistetta. 27 läpitiirattua dvd-piirrettyä, 2 täyteen piirrettyä muistilehtiötä. Kolme loppuun kulunutta lyijykynää, yksi rikkoutunut terotin. Noin 100 itkupotkuraivaria ja tuhat nauruntäyteistä hetkeä. Kadonnut Muropaketti ja löytynyt Muropaketti. Paljon 118 soittoja. Ei yhtään krääsätuliaisia, vähänlaisesti hyttysiä. Äitille lievä auringonpistos. Upeita maisemia ja korvia vihlovaa hiljaisuutta.

Lähdetäänkö tänään taas?!

Tatti

Tattikausi on alkanut. Sen lisäksi, että kesälomareissun ansiosta äiti itse on ihan tatti, niin metsissä kasvaa herkkutatteja ja punikkeja. Eiliseltä sienireissulta saaliina oli paistinpannullinen oikein hyviä tatteja - no, mikä sieni nyt ei hyvää olisi voissa paistettuna...?

Kummallista on se, ettei Suomessa saa hotellien ravintoloista paistettuja kanttarellejä.

Muropaketti on innostunut uimaan. No, ymmärtäähän sen kylpylöissä, joissa veden lämpötila on 27-32 asteista ja ilmakin leppeää trooppista tyyppiä. Mutta että tavallisissa kalseissa hotellien uima-altaissa ja kotona ulkoaltaassa... Äitiltä loppui kunto paljon ennen pikkuista, ja sentään Muropaketti pääosan ajasta polskii ihan itse kellukkeiden varassa. Ihana lapsi.
Esikoinen oppi sukeltamaan oikein kunnolla, veteli pitkiä matkoja pinnan alla ja onnistui jopa vaihtamaan suuntaa kesken sukelluksen. Minä en osaa tuota vieläkään...
Neiti oppi myös sukeltamaan sen verran, että uskaltaa laittaa pään reilusti veden alle.

Matkan saldona oli kahdet sukat, kahdet tumput ja kaksi kypärämyssyä. päättelyt jäivät kyllä kotiin tehtäväksi, neula oli kyllä mukana, mutten kuitenkaan halunnut ottaa riskiä sen putoamisesta auton uumeniin. Olivat kovin röykkyisiä etenkin Ruotsin tiet.
Minä olen muuten aina luullut, että länsinaapurissa on kaikki paremmin... No, olihan Kattilakoski Gourmet toooosi hieno paikka, niin hieno, että kolmen lapsen kanssa siellä tunsi olonsa ihan ulkopuoliseksi.

Kotona on taas kaaos, pitäisi kahdelle lapselle setviä vaatteita laitettavaksi, niitä on nyt kolme kassillista enkä kyllä taida ihan kaikkea laittaa sinällään eteenpäin. Reissupyykit odottelevat pyykkäriä (esikoinen oksensi autoon, aivotärähdys vain, ei sentään oksennustautia kuten viime kesänä) ja muutkin tavarat etsivät vielä paikkaansa kasseista pois. Lastenhuoneessa on melkein metrinen pino kankaita, joista pitäisi ehtiä ommella niin vaatetta kuin liinavaatettakin, ja vaippoja.
Ja ne kypäräpipot pitäisi vielä kasata...

Syssymmällä on enemmän aikaa

Nyt se jo alkaa, syksyn odottaminen. Eilen Muropaketti sai aivan megalomaanisen raivarin, huusi kymmenen minuuttia suoraa huutoa kuola valuen pää ruokapöytää vasten. Lohtu tuli vasta ammasta ja unesta.

Raivarin syy?

Muropaketti ei saanut enää lisää kanttarellejä.

Nyt ollaan muutama päivä viime vuotta edellä, ja ensimmäinen maistiassatsi oli miltei tuplaten isompi kuin viime vuonna - eikä siitä silti riittänyt tarpeeksi kenellekään, ei siis edes Muropaketille. No, noita on kyllä tulossa lisää - ja paljon. Harmi, että kalenteri on täynnä seuraavat kaksi viikkoa tästä eteenpäin, ei ehdi etsimään tatteja (niitä on jo, kun vain pääsisi metsään asti).

Pää ihan kuhisee ideoita ja suunnitelmia, eikä asiaa auta sekään, että äitini toivoi itselleen vielä tähän väliin kesämekkoa. Ongelma ei olisi niin suuri, jos pyykit kuivuisivat normaalitapaan. Nyt saa kuivatella pari päivää yhtä koneellista saunassa, terassille jos vie, niin pysyvät kosteina maailman tappiin.
Mitä sitä sitten tekisi?

Kävisi kaupassa ja ostaisi 26,8m lisää kangasta...

Mutta yhtään lankakerää en ostanut.

Pää täynnä

Kerrankin on pää täynnä ideoita. Ja vielä ihmeellisempää, olen jopa saanut toteutettua ideoitani!

Pikkulikka pikkuveljensä kanssa kuulemma kaipaa kaikenlaista täydennystä vaatevarastoonsa. Jos olisin tylsä (kuten yleensä) kaivaisin juuri autotalliin viedyt laatikot päivänvaloon ja katsoisin, mistä vaatteista raaskisin luopua... Mutta kun minä en voi luopua mistään, joten kaivoin kangaskasat esiin. Voi että, pää on niin täynnä ideoita... Kaivelin kilometrin kankaita esiin, ja nyt tekisi mieli... Mennä kangasostoksille!

Ja kun viime viikolla syntynyt prinsessakin olisi samalla listalla saavana osapuolena... Eikä prinsessaa voi lahjoa, ellei lahjo kummipoikaa samalla.
Ja peilikuvani täyttää pyöreitä vuosia ja juhlat ovat ihan pian...

Mies vaan mutisi ja murisi ja komensi pihalle aurinkoon (ja sitten alkoi sataa kaatamalla vettä, ähäkutti!).
Kiireellä kaivoin esiin lisää lankaa ja löysin kadotetut puikot ja koukutkin. Kannattaa välillä kurkkia pusseihin ja nyssäköihin, voi tehdä mielenkiintoisia löytöjä.
Löysin kaksi kiloa nappeja ja kolme ryijyneulaa. Päättelinpä sitten yhden neuletakin. Keräsin napit lattialta. Ja ompelin em. neuletakkiin napit.
Ja keräsin napit lattialta. Ja keräsin ne uudestaan. Kolmannen perättäisen kerran jälkeen nostin nappirasiat pöydänkulmalle Muropaketin ulottumattomiin. Virkkasin kevättalvella valmistuneeseen villatakkiini hihoihin kerroksen kiinteitä silmukoita (todetakseni sen jälkeen, että hihat olivat venyneet pesussa pituutta eikä koko virkkausta olisi tarvittukaan). No, tulipahan virkattua, kun kerrankin löysin sekä langan että koukun yhtä aikaa.

Totesin, että Muropaketti on sitten viimenäkemän kasvanut, koska ulottui kuitenkin kiskaisemaan nappilaatikon päähänsä.
Keräsin napit lattialta ja laitoin ne ylähyllylle. Löysin ylähyllyltä pinon mekkokankaita, jotka olin siirtänyt sinne odottamaan parempaa aikaa (eli tyhjää keittiönpöytää). Taas sain idean...

Päässä pyörivät myös toisenlaiset ideat. Pian on edessä yhteinen kesäloma, ja ennen koulun alkua olisi kiva tehdä yhteinen lomareissu. Lapsilla on ideoita (Muumilaaksoon - onko siellä muumeja? mennään junalla Wasalandiaan! voitaisiinko käydä Dinosaurilandiassa? Miksei me mennä Legolandiin? Mennään äiti Legolandiaan siellä on kivaa! Joo mennään Legolandiaan! Miksi me ollaan menossa Lappiin? puhuuko ne Lapissa Suomea, mennään Ruotsiin - ei mennä, siellä ne ei puhu suomea vaan ihan väärää kieltä, äiti onko meillä vielä jäätelöä).
Onneksi Muropaketti huutelee vaan äikkää ja akkovaa.

Lapsille tiedoksi, ei, me emme mene Legolandiin. Ei ennenkuin nuorinkin on vähintään 100cm pitkä.
Emmekä me mene Mikkelin Visulahteenkaan, vaikka dinosaurukset ovat kivoja ja mökkikylässä voisi viettää yönsä. Muumilaakso on etelässä, ja jos Lappiin haluaa, ei voi lähteä etelään. Mies esittelee innoissaan navigaattoriaan, mutta luulen, että Tomppa ei osaa tehdä kovin hyvää reittisuunnitelmaa. Mitenhän siihen saisi syötettyä tiedot "kolme lasta joiden keskimääräinen automatkan keston sietokyky on 112km, vaihteluväli 2-497km", "reitti, jonka varrelle osuu mahdollisimman monta lasten leikkipaikalla varustettua keskellä korpea sijaitsevaa taukopaikkaa", "hotelli, jonka autohallissa on riittävästi korkeutta ja leveyttä Ameriikan ihmeelle". Itseasiassa TomTomiinhan saa ladattua noita tietoja...

Muropaketti innoistui viikonloppuna uimisesta. Tähän asti pikkupoika on arastellut allasta, ja kieltäytynyt johdonmukaisesti tulemasta edes syliin laiturilla, ettei joudu veteen. Lauantai oli kuitenkin niin hiostava päivä, että oli jo pakko vähän viilentää nuorimmaistakin. Isän selässä olikin kivaa ratsastaa! Saunasta piti päästä uimaan, vaikka vähän pelottikin. Ja sunnuntaina poika tuli ihan itse laiturille huutelemaan, että pitäisi päästä uimaan! Vielä illallakin teki mieli uimaan, oli hauskan näköistä, kun pikkuinen kurkki ovelta ja astui pari askelta altaalle päin, muutti mielensä ja palasi takaisinpäin, palasi taas uudestaan laiturille ja taas muutti mielensä... Lopulta rohkaisi itsensä ja ojensi kädet, että ota syliin (olin siis itse uimassa).

Ja uinnin jälkeen oli hytitytikylmä, nautiskellen Muropaketti uppoutui pyyhkeen ummeniin ja istuskeli tyytyväisenä sohvalla iltapalaa odotellen.

Kotona ei uskalla pitää konetta netissä, ettei taas tule virtapiikkiä. Koko viikonlopun jyristeli ukkonen jossain kaukana. Äsken iski ukkonen johonkin tähän lähelle, hirveä jyrinä kaikuin pitkän aikaa ympäriinsä. No, kesäkuu olikin harvinaisen ukkoseton kuukausi.

Pieni tyttö

Pienempi kummipoika sai eilen siskon. Olen tällä hetkellä itselleni ihan oudossa tunnetilassa, eilen uutisen kuultuani kädet tärisivät ja oli pakko pomppia ylös tuolilta vähän väliä. Olen innostunut! Ja iloinen! Ja kovasti huolissani, valitettavasti.
On vain odotettava ja toivottava.

Ensi viikolla on pakko järjestää aikaa pienelle etelänreissulle.

Blackout 202

Illalla ukkonen hajotti tietokoneen. Olin ottanut tietokoneen irti seinästä, ja television. Olin menossa ottamaan puhelinta ja modeemia irti, kun poksahti ja jyrähti ja välähtikin (esikoinen sanoi, että modeemi iski kipinää). Tämä on jotenkin tuttua, oliko viime kesänä sama juttu?

Koskahan oppisin kiskomaan aivan ensimmäisenä puhelimen ja laajakaistan irti...?

Ukkonen ei edes ollut aivan päällä, mutta iski matkan varrella johonkin linjaan - ja meillehän ne virtapiikit tulevat, kun olemme ihan viimeisinä piuhan päässä.

Koska meillä on tässä lähiaikoina hieman hommia kotosalla ja muualla, niin tietokoneen korjaus jäänee hamaan tulevaisuuteen. Aika ei vain riitä. Sitäpaitsi viimeksikin oikeaa osaa joutui odottelemaan viikkotolkulla, ellei kuukausia.
Harmi sinänsä, digikamerasta ei pysty purkamaan kuvia. Joudun varmaan ostamaan uuden muistikortin...
Virallinen kotisähköposti ei toimi, tai toimisi, jos vain muistaisin tunnuksen ja salasanan.
Pankkiasiat on hoidettava töissä (työnantajan luvalla) mutta muutoin täytynee keskittyä sitten huushollaukseen, puutarhanhoitoon ja käsitöihin. Pöh.

Eilen perkasin punajuuririvin. Eipä ollut kummoinenkaan saalis, yhteensä ehkä parikymmentä juurikkaan alkua. No toisaalta, eipä meillä kukaan niitä syökään tuoreena. Lehtijuurikasrivistöä alkoittelin, mutta sitten puuduin lopullisesti. On hieman hankalaa perata kasvimaata sylissään 1,6v.
Papurivistäkin kaivelin esiin ne kaksi taimea, täytyy varmaan kylvää salaattia tai retiisiä (tai molempia) täyttökylvöinä, ettei jää maa mustalle mullalle.

Allas alkaa olla parhaimmillaan, lapsetkin painelivat uimaan suoraan hoidosta tulleena, hikisinä ja kuumissaan. Oli nautinto polskia viileässä vedessä ja katsella, kuinka esikoinen ja neiti hetken onnistuivat sopuisasti keskenään uimaan. Muropaketti nautti sillä aikaa suklaavanukkaastaan (perusteellisesti, vaatteet menivät pesuun ja lusikankin kaivoin laiturin alta...)

Viime päivinä olen onnistunut nauttimaan myös ompelusta. Hyvä putki alkoi, kun sain neitin juhlamekon onnistumaan. Samaan syssyyn jouduin kasaamaan ne pari pikkuisen pojan haalaria, ja esikoiselle piti häthätää saada aikaiseksi sortsit. Innostuin kaivelemaan kangasarkistoja ja löysin jo unohtamani kukkatrikoon. Siitä sai luovalla leikkauksella neitille mekon, tosin mitta on sellainen 60-70-lukulaisen lyhkäinen... Jos ehtisi jossain välissä ompelemaan yksiväriset trikoot, niin olisi tosi kiva. Neiti tarvitsi myös sortsit, tajusin juuri eilen, ettei likalle ole yhtään paria sortseja...
Sortsikankaasta saisin vielä puolihameen, se on varmaan ohjelmistossa tänä iltana, kun ei nettiinkään pääse aikaa viettämään.

Tahtoo bling-blingiä

Mummon juhlat on juhlittu, ja ennakko-odotuksista huolimatta ne onnistuivatkin ihan hyvin. Mummokaan ei höperehtinyt pahasti, loppupuolella juhlia tosin alkoi jo väsähtää ja sen kuuli puheistakin.
Kerrankin sain hyvä idean, ja sain sen jopa toteutettua. Tein itse mummolle onnittelukortin, mutta laitoin myös mukulat korttipohjien ääreen ja puuvärejä eteen. Jopa Muropaketti taiteli korttiinsa (joskin myös housuihinsa punaisella tussilla...) väriä ja vilinää. Esikoinen piirsikin todella hienon kuvan, harmi, etten tietenkään tajunnut skannata tai kuvata korttia. Kuvassa oli heinäsirkkakin!
Neiti piirsi kauniin kukan, mutta häivytti sen aika onnistuneesti sitten värivyöryn alle - neiti tykkää suurista ja laajoista väripinnoista, A6-kokoinen kortti on aivan liian pieni hänen luovuudelleen.
Keräsin kortit yhteen nippuun ja sidoin ne taitoksesta yhteen. Kukkia emme vieneet (juhlat eivät siis olleet mummon kotona) ja lahjamme mummo saikin jo muutama viikko sitten. Siellä ovat huvilateltassa monet päiväkahvit jo juoneet.

Pikkuserkkuni oli perheineen mukana juhlissa, nuorimmainen oli ihanan pikkuinen rimppakinttu poika. Neljä kuukautta ikää, ei yhtään hammasta ja hurmaava hymy (ja kokoarvaukseni osui oikeaan, ompelin ensin 68 senttisen haalarin, mutta katsoin ja totesin sen valtavaksi, tein uuden 62cm ja se oli justiinsa sopiva). Pikkulikka oli kasvanut - no, tottakai vuodessa kasvaa selvästi. Pikkuprinsessa, käsivarrella keikkui vaaleanpunainen käsilaukku. Kävivät ankaraa kamppailua meidän neitin kanssa siitä, kumpi on enemmän prinsessa...

Ja siitä sainkin idean, johon tarvitsen kimalletta ja kiiltoa, helmiä! Nyt, kun asuvat lähempänä (tai oikeastaan helpommin saavutettavissa) niin voisin vähän panostaa... Ja uutena uutisena olikin se, että nuorempi pikkuserkku aloittaa syksyllä opinnot puutarha-alan koulussa, ja muuttaa koulun asuntolaan. Saas nähdä, miten likan käy, kun joutuu pois omista tutista ympyröistään.
Tiimarissa taitaa olla täkäläisittäin parhaat valikoimat, kun en ihan jalokiviä kuitenkaan taida ostaa. Enkä aitoja helmiä.

*******************************

Lapsoset pienoiset menivät taas uuteen varahoitopaikkaan. Kyllä voi systeemi ollakin erilaiset liki vierekkäin sijaitsevissa päiväkodeissa...
Löysin oikean osaston, ja lapsetkin löysivät leikkipaikan hetimiten, mutta siihen se helppous loppuikin. Sain mennä pitkälle taloon sisälle etsimään hoitajia (huomasivat kyllä meidän tulleen, eivät vain vaivautuneet vastaan, olisi riittänyt että yksikin olisi tullut tervehtimään, edes...)
Lapsille ei oltu mietitty valmiiksi edes sitä, mihin hotioreput laitetaan, ja meiltä kun tulee kolme lasta ja kolmet tavarat, niin olisi se nyt ollut kiva, ettei olisi tarvinnut siinä aamukiireessä ruveta siirtelemään muiden tavaroita, että saa jonkinlaisen kolon. Seuraava ongelma olikin nuorimmaisen vaunut (Muropaketti kun nukkuu hoidossa 3-3,5 tunnin unet, ulkona vaunuissa)...
Niin kauan siinä venkslaamisessa meni, että Muropaketti jo änkesi takaisin syliin halittelemaan ja siitähän ei sitten ilman itkua enää päästy. Neitikin kävi itkemässä jo pariin kertaan, ensin joku löi ja sitten tulikin jo hiki.

Huokaus.

No, kaksi viikkoa ja hätätapauksessa jompi kumpi isommista pääsee miehen vanhempien luo päiväksi tai kahdeksi.