Meidän Millenium-vauva aloitti tänään koulun. Hämäläisittäin meidän kunnassa koulu alkoi tosiaan vasta tänään, kun monessa naapurikunnassa on jo melkein viikon verran pulpetteja kulutettu.
Sain jopa jo viime viikolla selville sen, että koulutaksi tulee hakemaan pojan 7.45 (jouduin itse soittamaan, mitään tiedotetta ei missään asiasta ollut eikä tullut - ai niin, unohdin laittaa tietoa, sanoi kunnantoimistolla...). Kuvittelin, että uni olisi tullut ajoissa, kävimme sentään päivällä Särkänniemessä viilettämässä. No jaa, miten sen nyt ottaa, ajoissa ja ajoissa, saattoi kuitenkin nukahtaa maanantain puolella.
Reppu oli pakattu, ja äiti löysi tossutkin jo puolenyön aikaan, ja sen jälkeen vielä sen vanhempien kansion, mistä piti täyttää pari lomaketta kouluun... Ihan ajoissa.
Aamulla pientä väsytti niin kovasti, mutta reippaasti söi aamupalansa, vähemmän reippaasti puki ja lopulta kinusi viemään tuonne tien varteen taksia odottamaan (ehdotin, että olisi mennyt pyörällä...)
Taksi tuli vain pari minuuttia myöhässä, ja olin aika yllättynyt, että kuski ajoi koko matkan alle kuuttakymppiä. No, ehkä paljastaa todellisen luontonsa sitten, kun en aja omalla autolla perässä.
Koulun pihalla jouduttiin sitten odottelemaan yli puoli tuntia, koulukyydit kun on järjestetty siten, että ne aloitetaan kunnan täältä nurkalta ja lopetetaan toiselle nurkalle. Tämän koulun oppilaat siis roikkuvat aamulla koululla vaikka kuinka kauan, ja toisella laidalla myöhästyvät joka päivä. Esikoisen kanssa samalla taksilla kulkee joka päivä pikkuserkku, joten saavat sitten kaksistaan odotella ei ole niin tylsää. Ja muistaakseni ei se pihalla odottelu ollut tylsää, kello soi aina kesken touhujen.
Rehtori piti piiiitkä ja pitkäpiimäisen puheen (meidän poika se istuskeli pihassa ja haukotteli ja väänteli reppuaan ja lippistään - äitin poika, en minäkään oikein jaksanut kuunnella). Uusi vitosluokan opettaja sai heti kaikkien poikien ihailun osakseen, hän saapui töihin moottoripyörällä!
Koti- ja kouluyhdistys lahjoitti ekaluokkalaisille kypärät, ja siinä samalla sitten luokat jakaantuivat omikseen. Tänä vuonna ekaluokkalaisia onkin monen vuoden ennätys, 24 oli koulupiirissä kaikkiaan, mutta kaksi siirtyi naapurikouluun. 22 ekaluokkalasita. Esikoinen meni pikkuserkun kanssa yhdysluokalle, jota opettaa minun vanha ala-asteen opettajani. Samalle luokalle tuli myös kummipojan isosisko ja muut taksikyydillä kulkevat. Sekaan vielä kymmenkunta tokaluokkalaista, niin johan on sakki... Mutta parempi noin kuin että olisi se 22 ekaluokkalaista samassa. Nyt on opettajalla mahdollisuus jakotunteihin (yhdysluokan etuja) ja pienryhmäopetukseen ja monilla tunneilla ekaluokkalaiset sitten kuitenkin ovat yhdessä, liikuntatunnit, musiikkitunnit, uskontotunnit nyt ainakin.
Reippaasti esikoinen jäi luokkaan, kun opettaja hätisteli meidät vanhemmat pihalle (esikoinen kyllä vakuutti minulle, että ei se opettaja hätistele, vaan ystävällisesti sanoo, että voi mennä pois). Minä pääsin heti rehtorin puhutteluun (koulukyydeistä), ja kotiin odottamaan ekan lyhyen koulupäivän päättymistä.
Kotona aamupala (jaa että olisin ehtinyt jotain syödä? ennen lähtöä) ja uimaan, pikkumukulat autoon ja koululle.
Oli kuulemma ollut ihan mukavaa, ruokailu oli mennyt hienosti ja olivat saaneet läjän tavaraa reppuun. Aapisenkin, näköjään. Tällä viikolla ei kuitenkaan tule ollenkaan läksyjä, ne alkavat vasta ensi viikolla.
Vielä lyhyesti tutustuimme iltapäiväkerhoon ja sen vetäjään. Ihan mukavaa saada ke kerho tuonne koululle, koska olisi hieman onttoa lähettää esikoinen aina iltapäiviksi yksin kotiin tietäen, että tulen itse vasta viiden jälkeen ja lähin naapuri on kilometrin päässä.
Sen verran aikaisin koulu loppui tänään, että käytiin pikaisesti kaupungilla etsimässä kirjoituspöytää ja mappihyllyä (ei löytynyt kumpaakaan). Nälkäisenä kun menee kauppaan, niin lopputuloksen tietää. Onneksi meillä on autotallissa kaksi pakastinta.
Eilen tosiaan oltiin Särkänniemessä. Näin elokuun puolivälissä siellä ei enää ole käytössä kuin 14 vempainta, mutta kyllä ne riittivät meidän reilluun ihan hyvin. Pikkusisko kävi mm. kahteen kertaan Tornadossa, itse uskalsi vain Troikkaan neitin kanssa (pääsi sinne, vaikka pituusraja olikin metri), mieskin innostui menevään hilavitkuttimien kyytiin.
Reissun kohokohta oli Delfinaario. Delfiinien pitämisestä allastiloissa Suomessa voidaan olla montaa mieltä, mutta meidän lapset kyllä tykkäsivät kovasti näkemästään. Muropaketti lämpeni viimeistään silloin, kun Einari ja Veeti leikkivät palloilla. Neiti oli hyvin otettu paritanssiosuudesta, ja esikoinenkin ihan selvästi oli innoissaan. Näytöksen päätyttyä katselimme vielä altaan laidan läpi pikkuvalaiden uiskentelua, pari delfiiniä jäi ihan selvästi viihdyttämään/ihmettelemään ihmisiä altaaseen, kurkkivat lasin läpi.
Ja kun pääsimme takaisin aulaan, niin Muropaketti tepasteli HYVIN määrätietoisesti pikkukioskin eteen ja taputteli vitriinin pehmovalasta "Mun!" "Ottaa!".
Juu, mutta ei siis viisi tuntia huvipuistoa riitä esikoiselle, eikä edes pari iltauintiakaan. Olisi varmaan pitänyt vielä lähteä sienestämään ja pyörälenkille. Vaan kun ei äiti jaksanut.
Tunnisteet: Lapset, Maalaiselämää
