Jotain uutta, jotain vanhaa, jotain.... sinistä

Ehdin kuin ehdinkin hankkia itselleni Salarakkaan.


Orvokin ostinkin jo aiemmin tällä viikolla. Sinisestä Mokkasukasta teen ihan itselleni sukat, vaaleanpunaisenkirjavasta tukee neitille sukat ja varmasti jotain muutakin.


Nämä taas ovat esikoisen sukat. Kuvasta huolimatta istuvat pojan jalkaan hyvin. Lankoina Novitan Jussi ja Spektri, sininen lanka on Jil-nimistä villalankaa, jonka ostin pari vuotta sitten Tallinnasta. Painoa yhteensä 61g.
Jos joku väittää, ettei tunnista minun tekemiksi, niin valehtelee...

Olikos nämä nyt sitten tämän vuoden toiset valmistuneet? Langankulutus tammikuussa huima 110g. No, tekeehän sekin vuodessa yli kilon...

No niin, nyt voin todellakin aloittaa hamsterikuukauden tyhjiltä puikoilta. Toki löytyyhän tuolta aina joku ikuisuusprojekti, mutta niihin kerjätään sitten sääligrammoja myöhemmin.

Korjaus: olenhan tikutellut neitin peitonkin jo tämän vuoden puolella, se painoi 341g. Eli yhteensä 451g - tästähän tulisi jo 12x450g/v eli melkein 5kg vuodessa, jos kuukausikulutus pysyy samana!

Hamsteriryhmä viisi

Olen siis mukana Lankahamstereissa, alaryhmässä viisi. Näyttää hamsteriryhmäni olevan tavoitteissaan yhteneviä - kunhan ei tulisi ostettua lisää lankaa.

Eilisellä työmatkalla oli tosiaan aikaa miettiä kaikenlaista, jopa lankahamsterikuukauden suunnitelmaa. Lohikäärmehuivin haluaisin kutoa, se ei teknisesti ole kovin vaatelias työ, mutta ehkäpä lankasyöppö. Lupaava alku siis. Kumpa vain keksisin, mitä lankoja siihen käyttäisin (yhdistän kahta lankaa).
Kuvittelin saavani tänä aamuna valmiiksi viimeisen ei-hamsterityön, eli esikoisen sukat. Tai edes kiilakavennukset. Ja pöh, Muropaketti päätti herätä heti viiden jälkeen ja roikkui kiinni minussa kunnes oli saanut syötyä puolikkaan Saarioisten pitsaa (kunnon aamupala miehen tiellä pitää). No, saanen sukat tänään valmiiksi, ongelmia ei pitäisi sen suhteen tulla. Voin aloittaa puhtaalta pöydältä. Eikun tyhjillä puikoilla.

Jospa nyt olisin oppinut oikean nimityksen, Mokkasukka. Villamokka esitteli blogissaan Salarakasta, ja se on kyllä ihan neitin näköinen lanka... Voipi olla, että kun kauppaan ehdin, niin on jo kaikki varattu...

Lankahamsterit 2008

Jos joku ei ole vielä huomannut, niin tänäkin vuonna lankahamsterit yrittävät olla hankkimatta lisää lankaa helmikuun ajan. Ja vielä on pari tuntia aikaa ilmoittautua.

Viime vuonna ilmoittauduin aivan viime tunneilla, nyt olinkin jo hyvissä ajoin. Tosin nyt minun täytyy käydä vielä vähän kaupoilla, koska SeijaP esitteli Mokkasukat niin houkuttelevasti, viime viikon kauppareissulla en ollut oikein ohut sukkalanka-tuulella (vaikka sitä ostinkin). Nyt minulla on paniikki tiedossa helmikuun ajan töissä, ja joudun painamaan varmaan töitä kotonakin. 8.2. ja 15.2. on dedikset, joita ei voi ohittaa, tietokannat menevät lukkoon niiden jälkeen. Huoh. No, tuon takia minulle kai annettiinkin se läppäri...

En lupaa yhtään mitään muuta kuin sen, että en yritä ostaa lankaa helmikuussa. Lankahamstereissa on ollut hauskaa olla mukana, ja on jotenkin kieroutuneella tavalla lohduttavaa lukea muiden kiemurtelevan lankakoukussa. Tuotokset ovat olleet minulla sivuosassa, toki on mieltäylentävää (mietin pitkään sopivaa sanaa, tuo on juuri oikea) lukea toisten 4-5kg langankulutuksesta!

Step-sukat

Uskomatonta. Vihdoinkin sain ne anopille tarkoitetut sukat valmiiksi. Tosin eivät sitten mene minun anopilleni vaan miehen. Sukista tuli mukavan napakat omiin jalkoihini, joten tein kärkiin vähän ylimittaa (omiin sukkiini verrattuna). Äidilläni on hiukan hoikemmat mutta pidemmät jalat, näiden koko on nyt joku 36/37, joten hän saa sitten nämä.


Langanmenekki 49g, ja raitaneuroosista kärsiville ilosanoma: kerin välistä pois pätkän lankaa, jotta sain raidat täsmäämään. Ahisti, mutta ehkä saan sen 3g käytettyä joskus johonkin.
Silmukoita 54 ja puikot 3½, ehkä 3,75 olisi ollut vielä parempi, tuntui, että nuokin ovat turhan tiukkaa.

Anopille ei taas mahdu alle 39 sukat, joten ei kun luomaan lisää silmukoita. Tuo vaan olisi juuri hänelle sopiva väri, mutta en kertakaikkiaan halunnut enää purkaa kuudetta tai seitsemättä kertaa, lanka alkoi harsuuntua uhkaavasti. On kyllä tsoi vaihkea hahmottaa noin ohuesta langasta sopivaa kokoa, kun yleensä kutoo seiskaveikka-tyyppisestä.

Oppia ikä kaikki.

Luksusta tähänkin blogiin

Minä olen kuukauden verran kohta kiukutellut anopille tarkoittamieni Step-sukkien kanssa (Austermann Step mit Aloe Vera und Jojoba Öl) niin mitäpä menen tekemään? Ostin sitä kamalaa lankaa LISÄÄ, ja vieläpä kaksi kerää. Juu, on tullut valvottua ihan liikaa viime aikoina.


Stepin lisäksi löysin aarteen, kuutosen ALUMIINISET sukkapuikot! Kyllä nyt(=juuri ennen ensi joulua) kelpaa tikutella huovutettavia tumppuja ja töppösiä, ei tarvitse enää muovipuikkojen kanssa tapella. Ja huomatkaa, nuo ovat Addit, eivät mitkään halpispuikot - eivätkä olleet edes alennuksessa! Itseasiassa menin etsimään paksumpaa Steppiä, mutta en löytänyt - ja epäilen vakavasti, olisinko sittenkaan raaskinut sitä ostaa.

Ja itseasiassa, nuohan eivät ole edes ensimmäiset Addini. Alan olla jo välineurheilija?

Piti nyt lauantaina mennä VillaMokkaan neuletapaamiseen, mutta taitaa jäädä taaskin väliin, Muropaketin vesirokon takia. Alkaa vähitellen ottaa päähän - en kovin sosiaalinen ole, mutta tämä karanteeni jo ahdistaa!

Yritän taas päästä sinuiksi omepluiden kanssa. Miehen työtakille kävi onnettomuus, joten paikkasin selästä palkeenkielen kaistaleella ensteksiä. Tai no, se oli jotain "worker"-nimellä myytävää, mutta oikein hyvää juuri tuohon tarkoitukseen. Jännä juttu, että ompelukoneeni ompeli monikertaiset kerrokset ihan nikeltelemättä, mutta suorassa, vain kaksi kangaskerrosta olevassa pätkässä se meni jumiin... Ylinopeutta, veikkaan.
Noo, tuo paikkaaminen on ihan kivaa, olenhan sitäkin tehnyt jossain vaiheessa suorastaan elannokseni asti (opintotuella kun ei elänyt silloinkaan). Ainoa ongelma on se, että saisi käytyä homman käsiksi.
Pikkusisko tilasi penkkaripuvun. Ei vaan ole vielä päättänyt, että mikä/kuka haluaisi olla. No, onhan tässä yli kaksi viikkoa aikaa... Kävi eilen viihdyttämässä minua. Jos yleensä sanotaan, että menee kotiin äitin lihapatojen ääreen, niin pikkusisko kyllä tulee meille ne lihapadat mielessään. No, eilen oli kalapataa (pakasteseitä, wokkikasviksia, juustolla maustettua kermaa, katkarapuja) ja riisiä ja hyvin kelpasi kaksi lautasellista. Paitsi mun Rajahini jätti syömättä, mokomakin herkkäsuu.

Esikoisen sukat voi hyvällä syyllä jättää odottelemaan, poika on yökylässä enkä siis voi sovitella niitä hänelle. Voisinkin verrytellä ompelemalla itselleni housut. Mutta jaksaako tuota, kangas on hukassa.

Susihukkasta ei ole vielä kylällä näkynyt. Kumma juttu, että muualla jo pelkkä sudenjälkien löytyminen pääsee lehtiin, täällä on jo jonkin aikaa juoksennellut ihan ihmisten näkyvillä noita hukkia eikä vielä ole edes paikallislehti noteerannut asiaa.

Sus sentään

Olipa kovin lohdullinen asiakaskäynti tänään. Katselin jo mennessäni, että vastaanottanut mieshenkilö oli hieman nuutuneen näköinen. Vasta ollessani jo pois lähdössä alkoi kaarrellen puhua, että on tässä viime aikoina tullut valvottua. Lasten takia. Oksennustautia ja vesirokkoa ja korvatulehdusta. Ja rotavirus - se puuttuu meiltä. Saatoin siis tyytyväisenä todeta, että joillain menee vielä ankeammin kuin meillä, meidän nuorimmaista ei tarvinnut ensin rotan ja sitten vesirokon takia viedä sairaalaan... Toivotin parempaa vuodenjatkoa ja soittelin varovasti kotiin, että mitähän uutta siellä on...

Muropaketillahan on nyt sitten vesirokko, mutta sen tiesinkin jo. Kuume on kuitenkin siedettävällä tasolla ja poika on oppinut nielaisemaan särkylääkkeen, ei tarvitse enää suppojen kanssa pelata. Mies oli lätkäissyt molemmat pojan nenän eteen, että jompi kumpi otetaan, kumman valitset?
2vee tunnetusti tykkää hirveästi suppojen laitosta, joten valinta oli ollut helppo.

Appiukko oli soitellut, että susi jolkottelee meillepäin. Oli ollut jonkun pihassa, mutta lähtenyt karkuun kun talonväki oli lähtenyt ulos. On ne nyt sitkeässä, yleensä vain käyvät läpikulkumatkalla.

Jos tää olisikin kaamosmasennusta...

Voisihan sitä sellaistakin toivoa. Sitten voisi ostaa kirkasvalolampun ja ongelmat olisivat tiessään.

Päätä kiristää aika pahasti, mutta se on ihan normaalia tähän aikaan vuodesta. Ja etenkin, jos yöunet jää muutamaan tuntiin.

Eilen aamulla ihmettelin, kun nuorimmainen oli niin kovin kovin nuutunut aamulla, vaikka mielestäni nukuttiin kohtalaisen hyvin yö. Ei tuntunut aamulla heräävän millään, ennenkuin sai syödäkseen samanlaisen juustosämpylän kuin esikoinen. Nukahti autoonkin kesken höpötyksen.

No kipeähän poika oli. Että menikin jo kaksi päivää, että kaikki olivat terveenä - Muropaketin pph soitteli kesken päivän, että pojalla on 39 astetta kuumetta- mutta ei se mitään, toisella hoitolapsella puhkesi samaan aikaan vesirokko!
Viime yö menikin sitten torkkuessa erittäin hankalissa asennoissa, epätoivoisena jo kävin kaivamassa kaapista tutin, jos se edes olisi auttanut. Ja pöh, Muropaketti sylkäisi tutin kauaksi suustaan ja sanoi toruvasti Hyi!
Onneksi löytyi sitten siskon prinsessa Ruusunen-juomapullo, josta kelpasi hörppiä. Lopulta oli pakko herättää mies ja lykätä poika siihen kainaloon, että sain nukuttua - Muropaketti nukahtaa yleensä alle minuutissa miehen viereen. Aamullakin vielä kuorsasi tyytyväisenä samassa paikassa.
(Panadol-supot laskevat kovin hitaasti kuumetta, menee näköjään kaksi tuntia, ennenkuin pääsee alle 38, buranat ovat nopeampia, mutta ne on jo kaikki käytetty. Pitääkin tehdä taas reissu apteekkiin)

Töissä pitäisi jyrätä täysi höyry päällä, mutta minen jaksa olla innostunut. Ylimmältä taholta tulee kökköä ja työkaverit ovat ahdistuneita kaikesta komentelusta. Toimiston uudelleenjärjestely on kuitenkin onnistunut hyvin ja melkein kaikki kalusteetkin ovat jo kasassa. Enää joku kaapinovi puuttuu (piti olla laatikot, mutta sisustajan mieli muuttui laatikot nähtyään) ja ehkä jotain lokerikkoa ja välisermiä voisi vielä hankkia.
Taukotilasta tuli tosi viihtyisä (ja olen tyytyväinen, että jyräsin muiden mielipiteen ylitse ja tein kuten katsoin järkevimmäksi). Suurin ongelma taitaa olla, että kahvia ei osata keittää tarpeeksi paljon! Onhan siinä nyt eroa, ennen piti keittää ehkä kolmelle paikallaolijalle, nyt on paikalla hyvinä aamuina 11 henkeä, joista 9 juo kahvia.
Riitoja ei ole vielä ehtinyt tulla, mutta onhan tämä toiminta vielä vähän hakusessa. Tosin annan kyllä anteeksi nyt juoruilun ja muiden työhuoneissa hengailun, huomenna on entisen työkaverin hautajaiset, ja tietenkin kuolema vaikuttaa erityisesti hänen lähimpiin työkavereihinsa.

Säätiedotukset ovat ahkerasti luvanneet ankaraa lumipyryä tälle päivälle. Pyryn alkaminen on tosin siirtynyt koko ajan eteenpäin, nyt näyttäisi sade-ennusteen mukaan reuna ulottuvan tänne yhden maissa. Voi kun sataisikin oikein kunnolla lunta, olen niin kaivannut kunnon myteriä.
Lumenluontia en niinkään kaipaa...

Olisi varmaan pitänyt juoda sitä aamukahvia, silmät eivät pysy kunnolla auki. Mitäs tässä nyt, kuukausi ja 11 päivää on mennyt putkessa, yhteensä viikon verran lapset ovat olleet kaikki yhtä aikaa terveinä.

Onpas rauhallista

Esikoinen on kaverin synttäreillä, mies (se, joka aamuisin käy laittamassa mun autoni lämmityspiuhaan) kaupungilla ja neiti ja Muropaketti katselevat leikkiessään sivusilmällä lastenohjelmia. Näin hiljaista täällä ei taida olla edes öisin, kun kaikki kilpaa kuorsaavat.

Juoksin pää punaisena ympäri kaupunkia ja etsin kivaa 7-vuotiskorttia pojalle. No, Anttilasta löytyi "ihan kiva" (enkä ostanut sieltä lankaa, ei ollut mitään kivaa). Kotiin kun pääsin, niin esikoinen esitteli itsetekemänsä kortin (kaksiosaisen). Totesin, että se oli paljon parempi kuin kaupan kortti...
Huomasin myös, että poika on alkanut taas käyttää värejä töissään, johan tässä meni taas pari kuukautta grafiikan parissa. Eilen oli askarrellut 3d-auton (siis itse piirtänyt paperista osat ja sitten teippaillut osat auton muotoon), minkä perässä oli liekkikuviot... Alkaa jotenkin kuullostaa ihan normaalilta.

Oikeastaan piti tulla pyytämään anteeksi, en ole tietoisesti liittänyt blogin kommentointiin sitä kirjainvahvistusta, olenkohan onnistunut rähveltämään tässä näiden "tietoliikenneongelmien" kanssa ihmetellessäni jotain. No, huomenna saan kuulemma sitten sim-kortillisen muistitikun, ja netin pitäisi toimia nätisti... Sen kuin näkisi.

Lunta!

Kuten noin kuusituhattatneljäsataayksitoista blogia tällä viikolla, minäkin huomaan, että on satanut lunta (loput päivittävät vielä hitaammin kuin minä). Autoilijanakaan en harmistu lumesta, kotona on käytössä sähkö ja autossa sisätilanlämmitin, kyllä sillä tuulilasin ja sivulasit saa puhtaaksi. Sitäpaitsi lapset ovat aamulla niin unisia, että ihan ulkoilmakylmään autoon kiskominen saisi heidän horkkaan.

Ajatella, eilen ei tarvinnyt änkeä haalareita pyykkikoneeseen, vaan riitti se, että ripusti ne kuivumaan. Tänään, jos hyvin käy, ulkovaatteet voi ripustaa suoraan naulakkoon. Uskomatonta! Viimeksihän pakkasta oli tammikuun alussa, ja silloin meillä oli korvatulehduksia Muropaketilla ja neitillä ja vesirokko esikoisella. Ei sitten silloin tullut ulkoiltua. (työkaveri koputteli puuta, heillä on ollut VAIN oksennustauti tänä talvena, kohta iskee influenssa tai norovirus tai molemmat).

Lisäksi ulkona on sen verran valoisaa, että näkee, kuinka karmean kurainen autoni on. Mutta eipä sitä nyt pakkasella voi pestä. Kissakin pyysi ihan itse vapaaehtoisesti ulos, joten kyllä tätä lunta on taas odotettu meidänkin huushollissa hartaasti.

Alkuvuoden synttärisuma lamautti minut täysin. Vasta nyt olen saanut aloitettua kunnolla mitään, esikoiselle täytyy tehdä lisää sukkia (ja kuvittelin tehneeni niihin pitkät varret, mutta aipä nuo päivänvalossa kovin pitkiltä näytä) ja se anopin sukantekele on edelleen tekele.

Toimintasuunnitelmaa eteenpäin ei vielä ole. Miehen kanssa käymme tiukkoja neuvotteluja, L-laajennus vai kaksi kerrosta - lupasin jo hänelle, että saa L-patin talon kylkeen, jos minä saan toisen kerroksen. Että neuvottele nyt sitten näistä lähtökohdista suunnittelijan kanssa. Menee rahat hukkaan, sanon minä. Pannuhuonekin pitäisi sijoittaa johonkin, pohjoispuolelle, sanon minä, eteläsiipeen, sanoo mies. Pah, tarkoitushan oli tehdä PALJON ikkunoita tai ainakin suuria ikkunoita, jotta saataisiin tähän pimeään pirttiin hiukan valoa, ei siinä silloin eteläpuolelle pannuhuonetta rakenneta.
Dynamiittia nurkan alle?

Chilinsiemenet aion kylvää tällä viikolla. Niille on sentään kasvihuone valmiina pihassa. Ja chili on siitä helppo, että sitä ei tarvita kovin montaa puskaa, siemeniäkin taitaa olla ruhtinaalliset kahdeksan - joulupukki oli taiteillut niitä pakettikorttiin.

Kuusi vuotta

Hyvää syntymäpäivää äidin ja iskän lintusille!

Rikki

Olen jokavuotisella lomallani.

Tänään minun ei pitänyt tehdä mitään, ei ainakaan mitään hyödyllistä. Aamulla heitin kotona olevat pojat, toisen hoitoon ja toisen koulukyytiä odottamaan. En raaskinut kävelyttää kahdeksanvuotiasta yksin umpipimeässä kuramujussa puolta kilometriä odottelemaan joskus epämääräiseen aikaan tulevaa taksia. Etenkään nyt, kun on noita susiakin.
Enkä saanut nukuttua enää aamuyöstä, mies puolestaan pyöri alkuyön. Viideltä vuoronvaihto.
Tein hienon aamiaisen, kai sitä nyt viisivuotishääpäivän kunniaksi voi sellaisen vaivan nähdä.

Tilasin jokavuotisen kukkakimpun, tällä kertaa pyysin, että tekisi ison, valkoisemman, kun ei ole luntakaan. Ai niin, nyt on jo se aika vuodesta, kukkakaupan myyjä huokasi - yhteen tilaukseen tulee valkoisia neilikoita, laitan loput tuohon.
Menin hakemaan kimppua, se odotti minua tiskillä, ihana pisaranmuotoinen vihko, paljon valkoisia neilikoita ja lintusten ruusunnuput keskellä. Kaunis. Tuoksui hyvälle, havuille, metsälle. Floristi ei ollut pakannut kukkia - ei niitä ole koskaan tarvinnut pakata, ajomatkaa kukkakaupasta kirkolle on alle kaksi kilometriä.

Miehen kanssa vietiin kukkalaite, kuvittelin, että enää en itkisi. Senkin vielä kestin, kun mies totesi vihkon näyttävän hyvälle - valkoiset neilikat valaisivat koko kummun.
Hiljaisuutta en kestänyt.

Jossain välissä muistin hakea lapset hoidosta ja iltapäiväkehosta, siivosinkin ja pistin pyykkiä pesuun. Aivan kuten kuusi vuotta sitten - silloin vain oli lunta.

Ehjänä

Talo on vielä pystyssä eikä keneltäkään lentänyt nenästä veri... Meillä oli siis kahdeksanvuotisjuhlat, viimevuotiseen tapaan tupa oli täynnä 5-9 vuotiaita poikia ja yksi tyttö. Tarvitsen toipumiseen ainakin viikon.

Teknisiä ongelmia

Sain töissä käyttööni kannettavan tietokoneen. Sain sen jopa nettiyhteyteen kotoa - vaikka meillä ei olekaan matkapuhelinverkkoa. Onhan meillä langallinen modeemi. No, joku ilmeisesti yhteyksissä nyt tökkii, koska en pääse kommentoimaan juuri lainkaan Vuodatuksen blogeihin (aikaisemmin olen ne ongelmat kuitannut "vuodatuksessa tökkii" olankohtautuksella, mutta nyt ilmeisesti vika on tässä päässä) ja Blogilista on todella hidas (olen siis netissä omalla yhteydellä ja omalla koneella, eikä mikään pelaa oikein kunnolla; minulla on kuitenkin oman atk-tukemme lupa testata nettiyhteyttä tuolla kannettavalla, heistä on hauskaa nähdä, mitä tapahtuu, kun ei ole gsm-kenttää. Aaaaaarhg!). Edellisestä postauksestakin voisi muokata virheet pois, jos vain Blogger ystävällisesti antaisi tehdä sille mitään. Onpahan kerrankin kiveen hakattu mun mielipiteenikin.

Kiitos Iralle kunniamaininnasta - sinun blogisi on juuri niitä, joihin en pääse jostain syystä kommentoimaan. En siis ole ollut siellä hiljaa omasta tahdostani.

Ja kiitos Muoriska! Sinulle taas pääsinkin kommentoimaan, on tämä kummallista...

****************************

Palaan normaaliin oma napa-kirjoitteluuni, kunhan nämä tekniset ongelmat on saatu pois päiväjärjestyksestä.

Lämpimät kiitokset!

Olen hämmästyneenä ottanut vastaan kehuja blogistani.

Evelin, Mammaliini ja Villasukka ovat ilahduttaneet minua (Mammaliinin maininta löytyy hänen käsityöblogistaan) kiitoksella, että olen ilahduttanut heidän päiväänsä. No, viime aikoina kun on blogiani lukenut, on ainakin saattanut kokea vahingoniloa...

Kyse on You make my day - tunnustuksesta:

Säännöt: “Give the award to 10 people whose blogs bring you happiness and inspiration and make you feel happy about blogland. Let them know by posting a comment on their blog so they can pass it on. Beware you may get the award several times.”

Käännös: ”Jaa palkinto eteenpäin 10 henkilölle, joiden blogit tuovat sinulle hyvää mieltä ja inspiraatiota ja tekevät elosi blogistaniassa onnelliseksi. Ilmoita palkinnosta heille kommentilla, jotta he voivat jakaa sitä eteenpäin. Varaudu siihen, että voit saada palkinnon useita kertoja.”

Olen jo pari päivää ihmetellyt, että kenelle antaisin tämän tunnustuksen... Valinta ei ole helppoa!
Näihin päädyin:

Mammaliini, vanhin nettituttuni melkein kymmenen vuoden ajalta ansaitsee ehdottomasti palkinnon. Palkitsen nimenomaan hänen "kakarabloginsa", jossa hän aikanaan tiukasti vannoi, ettei HÄN koskaan rupea lankahamsteriksi... Hänellä on jotain, mitä minulta vietiin pois - mutta vuosien aikana kateus ja (sala)katkeruus on häipynyt ja tilalle on tullut ymmärrys ja ilo toisen puolesta. Välillä hieman kaihoisalla sävyllä...

Perhosefektin Heidi saa myös palkinnon. (Valitettavasti en saa taas konettani tottelemaan siihen malliin, että saisin kommentoitua hänelle). Hänet palkitsen vaikkapa siksi, että aina ei tarvitse hymistellä muiden joukossa. Jospa joskus rohkaistuisin itse sanomaan vastaan.

Viiniä ja villasukkia- blogin Mielitty saa minut kaiholla muistelemaan opiskeluaikoja. Meillä on aika vähän yhteistä (ehkä noin 40cm ero...) , mutta on mukavaa seurata ahkeran käsityöläisen elämää. Etenkin hänen ihanat bloggauksensa "Emännän käsikirjasta" tai muista menneen maailman tuulahduksista ovat hauskoja.

Vampira Mörön lankasotkuista saa palkinnon. Ehkä hieman edesmenneen Maila Nurmen kunniaksi, mutta ennenkaikkea siksi, että ihailen sitä, kuinka masennuksen ja ahdistuksen syövereissä sormet silti kutovat - minusta ei siihen ollut.

Evelin ja Villasukkakin olisivat voineet olla listalla, mutta valitseminen on liian vaikeaa. Annan palkinnon kaikille (noin viidellesadalle...) blogille, joita seuraan Blogilistan tai Finnish Knit blogs-sivuston kautta enemmän ja vähemmän aktiivisesti. Kaikki eivät ole käsityöblogeja, tai käsittelevät pääasiassa muuta elämää kuin käsitöitä. Erikoismaininnan voisin antaa niille bloggaajille, jotka jaksavat osallistua hyväntekeväisyyteen ja yllyttää muita mukaan erilaisiin tempauksiin. Tai suurperheen äideille. Tai heille, jotka avoimesti kertovat vaikeista elämäntilanteistaan sääliä kerjäämättä. Tai heille, jotka kamppailevat epäkuntoon menneiden autojensa kanssa. Tai maalaisille.

Jotain valmistakin käsitöiden saralla

Vihdoinkin sain valmiiksi neitille peiton. Siitä piti tulla tyyny, mutta neiti päättikin, että se on peitto ja nyt pitää tehdä sitten vielä tyyny. Olen kyllä jo korviani myöden täynnä kympin puikoilla vääntämiseen, ne käy mun käsille.
Peiton menekki oli 200g Lauraa, noin 100g Palmaa ja noin 40g Poppia. Kokonaispaino 341g. Tuollainen määrä lankaa jo hieman teki tilaa yhteen lankalaatikkoon. Tuota pinkkikirjavaa Lauraa jäi vielä kerän verran, siitä voisi neitille väkästää jotain, kunhan vaan keksii mitä.
En ole muuten tämän vuoden puolella ostanut kai yhtään lankaa?

Nyt pitäisi käi käydä taas käsiksi anopin sukkiin. En ole vieläkään päässyt sinuiksi tuon Stepin kanssa. Lanka tuntuu mukavalta ja luistaa puikoilla kivasti, mutta jotenkin se vaan ei ole mun. Ehkä pitäisi yrittää kaksinkertaisena... Nythän sitä saisi paksumpanakin versiona, mutta en kyllä raaski laittaa kahtakympiä lankakerälliseen...

Kiireitä

Sen lisäksi, että nuorimainen on jatkanut sairasteluputkea korvatulehduksella (antibitoottikuuri molemminpuoliseen tulehdukseen), olen ollut töissä ja reissussa heti alkajaisiksi.

Sain töissä käyttööni läppärin, ja sen kanssa leikkiessä on sitten iltaisin mennyt sekin vähä aika, joka on yleiseltä huushollaamiselta jäänyt. Läppäriä ei saa asennettua tähän langattomaan lähiverkkoomme, langalliseen verkkoon pitäisi onnistua, mutta silloin häviää verkkoyhteydet myös kotikoneelta. Eli ei toimi se ei. ATK-tuki kieri taas kippurassa, kun selitin, että sim-kortilla varustettu tikku läppärin kyljessä ei ratkaise ongelmaa, koska meillä ei ole gsm-kenttää. Olipa taas maalainen olo, kiitos vaan.

Susihukkanen on känyt kertaalleen pihassa jättämässä jäljet, mutta koira on edelleen tallessa ja rauhallinen, joten kovin usein ei ole peto täällä käynyt. Puhuvat neljän suden laumasta, mutta en todellakaan usko, kaksi korkeintaan, eikä kahdesta vielä laumaa tule. Sitäpaitsi, jos sudet olivat täällä alkuviikosta, niin nyt ne voivat olla jo Porissa.

Yhden illan vietimme esikoisen synttärikutsukortteja väkertäessä, esikoinen piirsi kuvan, jonka leikkasin ja liimasin kahtia taiteltuun korttipohjaan. Tulostin lähti talvilomalle (muste loppui) ja jouduin kirjoittamaan kymmenen korttia käsin. Auts.
Kortit ovat mustavalkoisia (=lyijykynäpiirros kannessa), mielestäni ne olivat hienoja, oikein esikoisen tyylisiä. Ensi viikko meneekin sitten varmaan juhlia suunnitellessa ja valmistellessa. Olen ihan uupunut jo valmiiksi...

Ai niin. Neidillä on vesirokko.

Etsivä löytää

Joo. Koska tikuttelin äkkiseltään Popin jämäkerän neitin tyynyyn, niin lähdinpä sitten lasten kanssa etsimään lisää sitä. Heti ekasta lankalaatikosta löytyikin kaksi kerää - sitä pinkkikirjavaa Lauraa. Että nih, en minä turhia muistellut, että sitä piti olla lisääkin. En laiskana ryhtynyt purkamaan sitä vajaa 15cm pätkää, jonka olin kutonut, vaan jatkoin tyynesti eteenpäin. Tyynystä tulee valtava - mutta se on sen ajan murhe sitten.

Kiitos Stepivinkistä. Ei muutakuin neljännen kerran purkamaan. Nyt on käytössä 3,5 puikot ja laitan sen 54 silmukkaa, katson, mitä saan aikaiseksi. Ei saa olla liian tyköistuvaa, anoppi ei tykkää semmoisista sukista. (hän valittaaa aina, että meillä on kylmät lattiat, ja nyt on lisännyt valitukseen sen, että on hukannut kaikki villasukkansa).

Koska Poppi taas kerran akryylihirviönä kuivatti kädet, niin jatkampa sitten tuolla sukkalangalla, ainakin tuntuisi siltä, että se tekee hyvää käsille. Ei ainakaan pahenna tilannetta.

Lapset on melkein toipuneet, juu

Mutta minä en. Taitaa olla poskiontelot tukossa, ensimmäistä kertaa kuuteen vuoteen. Minkäs voit, kun henki ei tukkoisesta nenästä kulje ja suun kautta hengittäessä nielu kuivuu... Kuumetta ei edelleenkään voi lykätä, että saisin sairastettua kunnolla.
Koko loma on mennyt tässä sairastuksien parissa, ärsyttää ja väsyttää hirveästi. Ennen varsinaista lomaahan olin melkein viikon lasten mahatautia hoitamassa kotona, sitten joulua edeltävinä päivinä alkoi flunssakierre ja uudeksivuodeksi muutoin parantunut esikoinen sai vesirokon. Mies oli joulun mahataudissa, joten jouluaattoillan stressi jäi minulle (se on stressiä) ja nyt mies onkin töissä, joten saan olla tämän hunnilauman kanssa yksin. Pää ei kestä lainkaan alaviistoon kääntymistä, heti alkaa tykyttää poskionteloissa. Ja sehän se vasta iloa onkin, kun joutuu pesemään pöydänalusia tai muuten vaan luuttuamaan kontaten lattiaa. Imuroiminen oli AIVAN hirveä koettelemus, en kyennyt hinkkaamaan kuin "hallin" ja keittiön, sen jälkeen piti hakea särkylääkettä ja toipua pari tuntia.

Mutta pakko oli imuroida, Muropaketti kaatoi kuusen (kaksi kertaa, omaan päähänsä...) joten neulasia oli ylt'ympäriinsä ja vettä lainehti lattioilla. Kuusi oli pakko riisua, kun se meni vähän rikki osuttuaan kaksi kertaa takkaan. Ja ulosviedessä sitten niitä neulasia tosiaan levisi lisää.

Oli KIVA kuivata sitä lattiaa pää alaspäin, kun tuntui, että järki lähtee... Onneksi se helpottaa heti, kun nousee ylös.

Neiti tilasi itselleen pehmoisen nukkumistyynyn, aloitin Palmasta ja Laurasta tikutella. Piti olla nopea homma kympin puikoilla, mutta pah! En löytänytkään lisää Lauraa, joten ryhdyin etsimään Poppia, sitähän pitäisi olla vaaleanpunaisena ja lilana. No ei sitten löytynyt sitä kuin pieni kerä, joten joudun vielä tänäänkin etsimään lisää paksua punaista/pinkkiä/lilaa/vaaleanpunaista lankaa. Tyyny on siis kolmatta päivää edelleen työn alla, kuten anopin Step-sukaatkin.

Paljonkohan silmukoita pitäisi ihan oikeasti tuossa sukassa olla, naisen sukka noin 38-40? Noin ohuessa langassa mallitilkun väsääminen vain hämää, paksussa sukkalangassahan langan paksuus syö sisämittaa, jolloin ympärysmittaa saa ollakin enemmän kuin ohuessa sukassa... Mutta tuo näyttää nyt hyvältä, mutta saattaa olla julmetun iso... Kun ei ole edes sovitusjalkaa, kun miehen jalkakin on sen verran pieni ja siro. Olen jo muutaman sukan alun tehnyt, silmukkaluku on muuttunut aina vaan suuremmaksi...

Susihukkasta ei ole pariin päivään näkynyt, lienee saanut jostain hirven tai peuran ja nauttii ateriastaan kaikessa rauhassa.

Vuoden viimeinen ja ensimmäinen

Vuoden 2007 viimeinen valmistunut työ oli neitin kukkapipo. Mallina epämääräisesti muisteltu Lauran mallin mukaan tehty BB-pipo. Oli silleen niinku sinnepäin muisteltu - silmukkajonotkin kiertyvät toiseen suuntaa... Mutta väliäkös sillä, lanka on neitin valitsemaa ja malli myös, ja ehdoton vaatimus siitä, että pipoon on virkattava kukkanen. Pinkkiä Tennesseetä kaksinkertaisena meni 98g (on tää kivaa). Olen näköjään erikoistunut sumeiden kuvien ottamiseen, kameran näytöllä kuva näytti tarkalta, ja Muropaketin kanssa on turha yrittää käyttää aikaa studio-olosuhteuden luomiseen. Pipoa ei ole höyrytetty, pesty tai muutenkaan silitelty, se on ollut likan päässä valmistumisestaan (eilisillasta klo 18.00) lähtien.


Tänään aloitin sitten uuden vuoden ensimmäisen työn, joka jäänee ikuisuusprojektiksi, Step-lankaa ja sukat anopille. Kantalappu ei valmistu ikinä!

Vuosi aloitettiin melkein yhtä tautisissa merkeissä kuin lopetettiinkin, Muropaketti on kuumeessa ja räkäinen. Ajattelin arjen kunniaksi viedä pojan huomenna lääkäriin, jos vaan saan päivystysajan. En vaan tiedä, miten tuo päivystyshomma toimii nyt, kun kunnan palvelut on ulkoistettu. Loma jatkuu tämän viikon loppuun, ja tarvetta näköjään on ollut.

Tänä vuonna yritetään mullistaa elämämme, talon remontti pitäisi vihdoin ja viimein alkaa. Se taitaakin muuttaa montaa asiaa, voi olla, että joudumme muuttamaan johokin pahimpien mullistusten alta pois. Ja mistähän tällaiselle laumalle löytää vuokrakämpän, ei tästä kunnasta kyllä... Olisi kiva saada se remontti hyvään vauhtiin, jotenkin kaipaisi kunnon puitteita ja esim. koiralle puolilämmintä verantaa öitä varten, kun koira ei halua sisällä olla ja mettässä liikkuu susi (toivottavasti vain yksi eikä koko lauma).

Oletan, että ehdin keskittyä käsitöihinkin. Tavoitteena on kevään aikana tehdä kaksi pitsihuivia, ja ommella lapsille ja itselle enemmän. Kestovaippojakin haluaisin vielä väsätä, nämä nykyiset 10 taskua ja kuorta eivät oikein riitä, ja osa onkin jo vähän nafteja Muroopaketille.
Sisustusompelut odottavat ensi vuotta, silloin sitten varmaan niittipyssy paukkuu ja saumuri soi.

Töissä en tänä vuonna lupaa tehdä yhtään mitään isompaa. Remontti on likimain kunniallisesti viety läpi (laskutuksessa oli häikkää, varmaan mun mokani) ja toimistoon on muuttanut kolme työntekijää lisää. Sihteeri on hermoromahduksen partaalla ja tietojärjestelmä muuttumassa. Kaikkea kivaa siis tiedossa. Selkä on oireillut koko syksyn, ja nyt Muropaketin leikittyä apinavauvaa, alkaa ruoto olla ihan jumissa, ja lihakset kanssa. Saa nähdä, kuinka kivaa tästä vielä tulee (mun suvussani on selkävaivoja siellä sun täällä, ja jos selkä ihan oikeasti pamahtaa, niin se on vuoden keikka sitten, jos se on se perinnöllinen pamahdus).

Hyvää alkanutta vuotta kaikille!