Turhia faktoja, joita en koskaan olisi halunnut tietää, osa n+1

Olen edelleen syvästi järkyttynyt siitä tiedonmurusesta, että Mauri Pekkarisella on ollut muutaman viime vuoden ajan tangat jalassa itsenäisyyspäivän vastaanotolla presidentinlinnassa. Sitä ennen hänellä ei ollut edes niitä tangoja. En pystynyt enää viime linnanjuhlia katsomaan entisellä innolla.

Coco Pops Rocks - murot eivät mene alas, vaikka vessaa vetäisi kolme kertaa.

Sattumia

Aamulla koulutaksia odottaessa poika putoaa ojaan ja kastuu läpimäräksi. Onneksi isotäti asuu vieressä, saa soitettua mummon hakemaan pojan vaatteiden vaihtoon - ehtii kouluunkin vielä. Viimeiset sanat, ennenkuin lähdin pysäkiltä eteenpäin, olivat "Älkää nyt sitten pudotko ojaan, tulkaa kauemmas reunasta". Oja on meinaan valtaoja, uoman leveys yli metrin, onneksi syvyyttä ei juuri nyt ole kuin koululaisen polveen asti.

Tyttö keikkuu patjarullan sisällä ja onnistuu kaatumaan lyöden huulensa (ja hampaat) terävään reunaan. Verta tulee puoli tuntia ihan solkenaan, loppuilta menee kuolatessa ja verisiä paperitolloja siirrellessä.

Poika hyppää hoidossa ikkunalaudalta ja teloo nilkkansa, loppupäivä on pidettävä kylmäpussia nilkan ympärillä. Sama jalka muuten kuin sillä naapurin koiralla, jonka päälle ajoin.

Hyvää on se, että vain yksi noista sattui meidän mukulalle.

Vappua odotellessa

Tällä viikolla pitäisi kehitellä viisi naamiaispukua. Esikoisella on kahden naamiaiset, muilla lapsilla vain yhdet. Pyysin loppuviikkoa vapaaksi, on noita lomapäiviä vielä pari jäljellä. Että saisin ehkä jotain kehiteltyäkin. Neiti haluaisi merenneitopuvun, kuten on halunnut viimeiset kolme vuotta.

Sain neitin takin valmiiksi! Juuri sopivasti, nyt ei olisi mitään asiaa toppahaalarilla edes päiväkodin pihassa, eilen lenkillä pärjäsi teepaidallakin. Takki onnistui itseasiassa ihan hyvin, olisi tietenkin ollut kiva, jos vetoketju olisi ollut vaalenapunainen eikä beessi. Mutta, mun varastoissa ei nyt sattunut olemaan yhtään vaaleanpunaista 39cm takkiketjua, mutta yksi beessi oli. Pinkki haalariketju kyllä olisi löytynyt, ja vaaleanpunainen piilovetskari kanssa. Paljetaskut eivät oikein onnistuneet, arvasin sen jo, kun aloin niitä väsätä. No, olkoon nyt. Tuulilistan ompelemista mietin, sillä saisi sen väärän värisen vetskarinkin piiloon. Neiti ei sitä kuitenkaan halunnut. Ehtiihän sen, jos on tarvis. Hihansuiden kuminauhat liian löysiä, lyhensin Ottobren ohjeesta jo viitisen senttiä ja silti lörpöttävät.

Takki kokonaisuudessaan istuu neitin päälle oikein hyvin, ja tyttö tykkää.


Materiaalina jostain halvalla ostettu ulkoilupukukangas (palasessa oli hintalappuna 1€ - on muuten mielettömän mukavaa ommeltavaa!), kukallinen kangas on paikallisen kangaskaupan loppuunmyynnista puoleen hintaan ostettua tuulipukukangasta. Vuorena ohut fleese Neurokankaasta. Heijastinneuroosini takia ommellut sydämet 3M:n kangasta. Tosiaan ei tarvinnut edes ketovetjun takia mennä kangaskauppaan, kaikki löytyi kotoa. Malli Ottobrestä, koko 120cm! Ja poikien malli. Ei oikein näytä poikamaiselta.

Kaapista löytyi onneksi vielä sopivan kokoiset ulkoiluhousut, ehdin ommella takkiin sopivat housut sitten ehkä jo syksyksi... No, eihän sitä tiedä, ensi kesä voi olla vielä kylmempi kuin viime kesä, ja sitten tarvitaankin koko kesä vuorellisia ulkoiluhousuja.

Sunnuntaiaamun kunniaksi kutaisin aurinkotuolissa ulkona neitin palapeiton viimeisen palan loppuun, sitä tein varmaan yhtä kauan kuin takkiakin. Kolme viikkoa?

Vielä tuota puuhaa olisi. Sinappituubille pitäisi kehitellä puuvillahattu, Muropaketille etsiä jostain esikoisen vanhat ulkoiluromppeet. Saapasvarastoa pitäisi päivittää, ainakin Muropaketin nokialaisista näytti saumankohdat murtuneen. Saappaat kuuluivat muistaakseni sekajätteeseen...? Autotallin takavarastosta pitäisi kaivella laatikoita, eiköhän sieltä löydy kaikki puuttuvat romppeet.

Vuffen kanssa on hauskaa. Pentu on niin fiksu (tottakai meidän koira on fiksu...), oppii nopeasti. Eilen koulutettiin esikoista, pojalla oli tasku täynnä namia. Ei tarvinnut kuin pari kertaa, niin vuffe jo tiesi, että kenen luokse kannatti mennä kerjuulle... (siis koulutettiin esikoista komentamaan koiraa, että poika uskaltaisi komentaa ja että koira tottelisi poikaa, ihan perusjuttuja, tänne ja istu). Ensi viikonloppuna olisi pentuetapaaminen, toivon, että kerrankin pääsemme koko porukka lähtemään.
Vuffe jahtaa kuivia lehtiä. Lauantaina neiti jahtasi sitruunaperhosta pihassa, ja vuffe innostui myös jahtaamaan sitä. Muuten hyvä, mutta ei taida olla kovin kummoinen metsästyskoira - hukkasi sen perhosen heti ekassa mutkassa ja lähti sitten haistelemaan turpeita... Naapurista kesäasukkaat kävivät tontillaan, ja koira oli irti pihassa. Pukkelihan paineli läpi orapihlaja-aidan piikeistä välittämättä. Vuffe juoksi aidan viereen, jäi oman tontin puolelle (tai no niin, se tiekin on meidän tonttia, siis jäi pihan puolelle) ja haukkui toki. Kutsuin ihan nätisti "Tänne!" ja koira vilkaisi minua, vilkaisi kulkijoita ja lähti häntä heiluen luokseni.
Meillä on hieman haasteellista kouluttaa näitä "ohitustilanteita" kun noita ohitettavia tai ohittajia on niin vähän. Eilen 2,5 tunnin lenkillä ei näkynyt yhtään ihmistä, vaikka puolet lenkistä mentiin tietä pitkin.
Noo, suurempi ongelma on kyllä tuon neitin kouluttamisessa ohitustilanteisiin. Noistakin kesäasukkaista haki rouvan meidän pihalle, rouva-parka. Päässä jo heittää sen verran, että ei meidän nimiä muista (vaikka ovat olleet tuossa tuon 15 vuotta minkä mekin olemme täällä asuneet). Yritti selvästi lähteä karkuun moneen otteeseen. Lopulta kävin pelastamassa rouvan, hain neitin jäätelölle.

Jossain välissä pitäisi naputella arkkitehdille talon kuvat ja tarkistaa, että tarvekartoitus on tehty oikein. Saa nähdä, koska tuo sunnittelija sanoo itsensä irti.

Että se on sitten kevät, vai?

Grrrrrr

Tämä viikko on kyllä mennyt ihan muussa kuin mitä olisi pitänyt. Töissä ajatukset hajosivat ihan kokonaan. Olen niin vihainen, uskalsin jopa soittaa suoraan herra isopomolle ja ilmaista tyytymättömyyteni toimintatapoihin (yleensä ne eivät itseasiassa vaivaa minua, mutta tämä kerta oli poikkeus). Jos on olemassa hyvä hallintotapa, niin miksi se ei sitten koske kaikkia?

Grrrr.

Kotona taas kaaos kasvaa. Olen iltaisin kotona puoli kuuden aikaan, neljä tuntia aikaa tehdä kaikki. Pestä kaksi koneellista pyykkiä (lopu jo, rospuutto!), ruokkia lapset kahteen kertaan, kahlata läpi postit laskujen erittelemiseksi, ruokkia elukat (kuullostaa ehkä hieman turhan suureelliselta, eihän noita ole kuin kissa ja koira). Miehen kanssa pitäisi pystyä edes vaihtamaan sen verran sanoja, että tietäisi mihin suuntaan toinen on menossa tai mistä tulossa.

Ainoat lepohetket ovatkin olleet autohuollossa ravaaminen. Auto päätti taas vilkutella kivoja merkkivaloja (sähkövika, ai että mä tykkään näistä ajotietokoneellisista nykyautoista, toista se oli ennenvanhaan. Jos auto keitti, niin se keitti ja sitten vaan etsittiin jostain suhteellisen juoksevaa vettä ja kaadettiin syylariin). No, sainpahan samalla sovittua talvirenkaiden vaihdon (tai kesärenkaiden, molemmathan ne vaihtavat paikkaa...) ja kävin jo laitattamassa uudet kesäkumit vanteille. Pääsenkin taas pitkästä aikaan kaahailemaan kevytmetallivanteilla.

Ärsyttää tämä uusi hieno kannettavakin, näppäimistö on niin näppärä, etten meninaa saada isoja alkukirjaimia virkkeisiin.

Mikähän tässä hommassa nyt mättää? Sinappituubi hakkaa päätään pakastimen oveen ja itkee, kun alkaa takaraivoon sattua. Mä menen seuraksi.

Saunapäivä

Tänään on ollut todella omituinen päivä. Aamulla puoli seitsemältä heräsin valkeaan maailmaan, lunta oli monta senttiä. Nyt kaiken päivän häsläyksen jälkeen lumi on kadonnut, ja pihakin näyttää jo keväiseltä, kun aurinko yrittää paistaa puiden lomasta nurmikolle. Lapset kulkevat ovesta ulos ja sisään, ja tämä karvainen lapsi yrittää samaa tahtia. Se on aika liikuttavaa, se haluaa leikkiä lasten kanssa samoja leikkejä. Kuitenkin se on vielä ihan pieni hauvavauva (joo, 25kg) ja uni on aina välillä tarpeen. Nytkin Vuffe nukkuu eteisessä vieressäni (keittiön vieressä on eteinen ja tästä koneelta on 2 metriä matkaa Vuffen hännänpäähän, kuono on siis paljon lähempänä).

Olen tänään ollut niin sosiaalinen, että todella kaipaan saunan rauhaan, pimeään, hämärään, lämpimään. En oikein itsekään jaksa uskoa, mutta kävin oikein kahvilla kylässä. Tunsin pienen hetken itseni normaaliksi. Puhuin insinöörijuttuja toisten insinöörien kanssa eikä tarvinnut puolustella itseään. Puolustella miltä...? Vastapuoli ymmärsi hyvin, mitä tarkoitin, kun puhuin rauhoittumishetkestä autossa työmatkan aikana. Tai asiakaskäyntien ongelmista. Tai opiskeluajan pienistä piireistä. Kemian kurssista. MBA:sta. Ammatinvalinnasta.

Lauantai on meillä perinteisesti saunapäivä. Perjantaina ei oikein ehdi, kun kertalämmitteinen kiuas lämpiää nopeimmillaankin pari tuntia. Sitäpaitsi mies on vuorotöissä, eikä ole kiva käydä yksin neljän lapsen ja koiranpennun kanssa saunassa.

Toisessa talossa pääsin ihastelemaan vuotta ja yhtä päivää Sinappituubia nuorempaa poikaa. Nimetön vielä. Sielläkin juttua olisi riittänyt, mutta oli jo riennettävä kotiin, ruoka porisee hellalla.

Huomenna on vielä yhdistyksen kokous! Eikö tämä ole jo liikaa, minun metsäläinen minuuteni kärsii.

Huhtikuun räntäsade

Tällä viikolla on jo ollut ilmassa selvästi keväinen tuntu. Lapsetkin innostuivat pomppimaan lumen alta löytyneessä trampassa. Vuffella oli hieman asennoitumisongelmia - lapsilla on niiiiin kivaa eikä Vuffe pääse mukaan. Lahjoin pennun tyytyviseksi lampaanviulun jämillä, sai savunmakuiset luut kaluttavakseen ja oli ylen tyytyväinen.

Neitille olen viikon jo ommellut kevätpukua ulkoiluun. Sauma päivässä, päärme ja sauma parhaassa. Noo, yhden heijastimen ajattelin vielä applikoida takkiin ja sitten voin ryhtyä miettimään, miten kiinnitän vuorin päälliseen. Enkä ole vielä edes katsonut, löytyykö varastoistani sopivan mittaista takkiketjua. Housuihin en ole vielä katsonutkaan.

Tämänpäiväistä räntäsadetta katsoessani huokaan helpotuksesta, ihan hyvä, että neitillä on edelleen vanha kulahtanut toppahaalari päällään. Muita käsitöitä en ole ehtinyt edes ajatellakaan. Ehkä niitä joskus ehtii...

Etiopialasnutun ohjeet tulostin jo kauan sitten, mutta en ole vielä edes päässyt tutkimaan lankavarastojani. Nallesta en ajatellut tehdä, mutta ehkä Woolista tai Lanettista. Tai sitten ihan puuvillasta tai bambusta. Konepesun kestävää kuitenkin, että kestää kunnon nyrkkipyykin.

Sinappituubi ei ole vielä päässyt ulkoilmakävelyn makuun. Poika seisoa tönöttää aloillaan ja jos oikein innostuu, saattaa jopa heiluttaa yhtä kättä edestakaisin. Ihana vauva.

Naapurin koiralla oli murtunut jalkaterän luu, on nyt jonkin aikaa kipsikoipena. Ell oli käskenyt ehdottomasti pitää koiran sisällä koko kipsikauden. Totesimme yhdessä omistajan kanssa, että hulluksihan siitä koira tulee, kun on aina tottunut menemään ulkona mielensä mukaan (siis pääsee aina halutessaan ulos). Elmukelmua on nyt kieputeltuna kipsin päällä olevan muovipussin päälle ja tassu erikseen vielä kunnon suojarukkasella. Eikä ollut koira minulle kärmeissään, tyytyväisenä tuli rapsuteltavaksi.

Vihdoin taukoa

Huh.

Tänään oli viimeinen juhla ennen pitkää taukoa. Neitin ekat kaverisynttärit. Mä olen aivan poikki. Mansikkakakku kelpasi 2/3 vieraista. Suklaatuutit kelpasivat 2/3 vieraista. Yksi vieras joi kokista ja söi keksejä ja sipsejä. Hehkuvat coctail-tikut olivat huippuhauskoja. Mun kestokykyni tulee rajoilleen 1,5 tunnissa.

Tosin suurin syy loppuunpalamisen tunteeseen on se, että aamulla ajoin naapurin (no, kilometrin päässä) koiran päälle. Tassu hajosi, mutta en ole kuullut, että miten. Itseasiassa koira kävi auton kimppuun, mutta jäi toiseksi. Ottaa päähän ja harmittaa ja hävettää ja ahistaa kaikkea samaan aikaan. Mä sentään poden huonoa omaatuntoa, jos ajan vahingossa kastemadon yli (ja huomaan sen, yleensä en huomaa, onneksi). saati nyt... Onneksi koiralle ei kai sattunut muuta kuin tuo takajalka, ainakaan naapuri ei ole soittanut perään. (olen jo kahteen kertaan tänään ollut ko. naapurien kanssa puheissa asiasta, viimeksi juuri ennen eläinlääkärireissua)

Vain silloin, kun päätä ei särje

Olen viettänyt hauskoja hetkiä seuraavan sivuston parissa:
Visuaalisia harhoja

En suosittele niille päiville, kun päätä särkee.

Hajatuksia

Aika rientää.

Edellisen kirjoituksen jälkeen kuumetauti ehti kiertää kaikki lapset, osa sairasti viikonloppuna, osa viikolla. Sitten juhlittiinkin neitin 6-vuotissyntymäpäiviä.


Kakku oli hempeä, ihan neitin toiveiden mukainen. Alan jo oppia, ulkoistin koristeiden väsäämisen esikoiselle. Ysivee poika väänsi aika söpöjä ruusuja marsipaanista, oli syytäkin olla ylpeä itsestään! ja juu, kovin on jouluinen vahaliina, mutta kun tuo on niin helppo tuossa puuhellan päällä, helppo siirtää syrjään ja helppo pyykäistä puhtaaksi, vahakankaat täytyy aina pistää pesuun.
Tarjolla oli myös fetaparsakaalipiirakkaa ja kinkku-paprikapiirakkaa. Niistä ei seuraavalle päivälle riittänytkään sitten rääppiäisiä, menivät kaikki!


Seuraavana päivänä kävivät vielä pellon toiselta laidalta - tietenkin, eiväthän he nyt sentään voi yhtä aikaa tulla, kun niin erikseen pyysin. No, kermakakku ei kelpaa, tässä on tomusokerikuorrutus ja esikoisen viidessä minuutissa vasemmalla kädellä kiepauttamat merelliset koristeet. Kakun kanssa tuli kiire, kun teloin itseni kesken kaiken...


Peukalon kynsi repesi katki puolivälistä. Auts, sanon vaan. Kämmenestä onnistuin vuolemaan mojovan siivun nahkaa - olin halkaisemassa kakkua, ja terotinpa sitten veitsen oikein huolellisesti. Halkesi kakku ja halkesi nahka. Kirvely alkoi vasta siinä vaiheessa, kun yritin tukahduttaa verenvuotoa...


Tässä pinossa on jo viisi palaa neitin vilttiin. Vastoin omia epäilyksiäni saatan saada ainakin palaset joskus valmiiksi, kunhan saan paranneltua sormeni sitä ennen. Kämmen on jo umpeutunut, langat vaan ottavat kiinni rupiin ja nahanreunaan. Peukalon kanssa on hankalampaa, tavallisella laastarilla liimareuna kääntyy näkyviin melkein heti, ja lasten muovilaastarilla sormessa ei ole lainkaan tuntoa.

Ostin vilttiin kerällisen Papagenaa (Novitaa), mutta muuten kaikki langat löytyivät omista varastoista. Luulisi, että kun saan viimeisenkin tilkun valmiiksi, niin saan yhden laatikollisen vapaaksi langoista?

Tänään on kotipäivä Muropaketin kanssa. Ei poika varsinaisesti kipeä ole, kurkkuun sattuu ja on kamalan räkäinen. Tähän aikaan vuodesta nyt muutenkin kaikki ovat räkäisiä...
Lauantai meni hautajaisissa, miehen täti kuoli kolmisen viikkoa sitten.

Kevät on sitten jo virallisestikin täällä. Eilisellä virpomareissulla huomasin, että tiehen on ilmestynyt jo kaksi reikää. Tänä aamuna olivat jo oikein kunnon monttuja, onneksi vielä riittää autoissa raideväli taiteilla niiden ohi. Tuo kohta on korjattu jo pariin kertaan (siellä oli alla kivipesä joka aiheutti routimista), luulin jo, ettei tarvitsisi enää huolehtia...
Alapiha tulvii, ojarummut ovat vielä jäässä. Saisikohan sitä talon remontin yhteydessä aikaiseksi sen verran, että ajaisi lisämaata tuohon alapihalle, niin ei tulva liejuttaisi puolta pihaa.