Sahramin solmut

perjantaina, joulukuuta 14, 2007

Voi pojat

Kun väsyttää. Rankka viikko, kaksi päivää reissun päällä ja kotona olen yrittänyt saada aikaiseksi Muropaketin juhliin tarjottavaa ja vääntänyt joululahjoja kiireellä. Tänään illalla onkin hoitolasten joulujuhlat (onneksi edes samassa paikassa! ettei tartte kahteen erilliseen juhlaan ratketa) ja huomenna ja ylihuomenna Muropaketin synttärit.

Voi olla, että joudun tekemään uuden kakkupohjan, näytti tuo ensimmäinen olevan kovin mustanpuhuva. Joku oli ehtinyt käydä kääntämässä lämpötilanvalitsinta vähän lämpimämmälle... Onneksi ei ollut 300 asteessa kuten viimeksi kun paistoin pannukakkua...

Olen aina kuvitellut, että pilaantunut makarooni haisee pahimmalle. Olin väärässä. Viikonloppuna ja vielä tiistaina tarkistin, että halloween-kurpitsa oli ehjä ja napakka, ja eilen kotiin tullessa haistelin, että nyt ei ole kaikki kunnossa. Tyhjensin tiskit tiskialtaasta koneeseen, ei vaikutusta. Vein kompostiroskat - edelleen haisi. Vein tavallisen roskiksen, ja haju sen kuin vain yltyi. Lopulta tajusin, että kurpitsa oli lässähtänyt, voi yök. Ei siinä mitään, mutta kun se oli puuhellan päällä ja sitä lientä oli sitten valunut sinne puuhellan valurautaosien väliin. Löyhkä oli hirmuinen. Miten VOI kahdessa vuorokaudessa joku mädäntyä?

Lämmitin sitten eilen ekaa kertaa pitkästä aikaa (pariin vuoteen, itse asiassa) leivinuunin. Käry kävi pariinkin kertaan, kun Muropaketti länttäsi pellin kiinni... (koko leivinuunisysteemi on suunniteltu päin peetä, alunperin savupeltikin oli muurattu umpeen, mutta sen mies sai auki kun repäisi sen kerran irti muurista... mutta tuossa on joku välipelti jonka tarkoituksena on ilmeisesti jakaa lämpöä hellan puolelta leivinuuniin, mutta jos se on väärässä asennossa, niin se estää leivinuunin savunpoiston. Että köh köh). En ole juurikaan perehtynyt leivinuunien ja puuhellojen sielunelämään, käytän niitä jos on tarvis. Meillä tuo on ollut tosiaan pari vuotta kylmillään, kun on ollut leutoja säitä ja sähkökatkot ovat olleet vain tuntien mittaisia, eivät vuorokausia. Sitäpaitsi kissa on syönyt puuhellan päällä, kun koira muuten ryövää sen kupin tyhjäksi tai Muropaketti syö. Mutta nyt kissillä on nivelrikko eikä se enää voi kiivetä liukkaita keittiötikkaita ylös.

No, haju ehkä hälveni tai ainakin peittyi savuaromiin. Paljon parempi.

Kunhan otti patterit pois palohälyttimestä...

Sunnuntaiksi pitäisi kehitellä lahja esikoisen kaverin synttäreille, kutsu tuli eilen. Tänään mene ilta niissä joulujuhlissa ja kaksi seuraavaa päivää sitten Muropakettia juhliessa. Taitaa käydä niin, että mies käy esikoisen kanssa kaupassa (ja siitä seuraa kaksi muovikassillista kivaa mutta hyödytöntä roinaa) ja minä askartelen synttärikortin. Taisikin olla viimeinen millenium-ikäluokassa, esikoinen on eka.

Taitaa tulla pitkä ilta tänään... (muistilistaa: pienemmän kummipojan paketti on käärimättä, ja korttikin pitää vielä kirjoittaa/askarrella, herkkuleivos odottaa kuorrutusta kun ei kotona ollutkaan tomusokeria, Muropaketin lahja pitää kääriä paperiin kanssa, korttia ei taida tarvita, täytekakkupohjatilanne täytyy tarkistaa ja tarvittaessa väsätä uusi, se pitäisi saada täytettyä tänään jotta sen voisi päällystää huomenna odottamaan vieraita ENNEN kun vieraat ehtivät astua ovesta sisään - ja kaiken tämän jäljet pitäisi saada häivytettyä piiloon ennenkuin anoppi astuu ovesta sisään).

Ai niin. Langatkin pitää piilottaa takaisin sängyn alle, ettei tarvitse kuunnella niitä kauhistuneita kommentteja...

Onneksi on ollut pakkasta, niin kurasouvi on jäänyt väliin. Se nyt vielä puuttuisi, että olisi joutunut joka päivä pesemään mukuloiden ulkovaatteet...

Tunnisteet: , , ,

2 Comments:

At 8:06 ip., Blogger mammaliini said...

hmm... mullakin on täytekakkuainekset varttoomassa inspiraatiota. ihan vaan omaksi iloksi aattelin. ja meitin kyökinnurkassa lämpöpatterin kupeessa nököttää halloween-kurpitsa. taidan aamulla nakata sen roskikseen :).

 
At 4:21 ip., Blogger mammaliini said...

onneksi olkoon päivänsankarille!! toivottavasti sankari pysyi terveenä juhlien ajan :)

 

Lähetä kommentti

<< Home