Vuoden viimeinen päivä

Yöllä oli pakkashuuru valkaissut maiseman, heti on paljon mukavamman oloista. Heitin isommat lapset pihalle, tuolla ammuskelevat miehen kanssa raketteja. Kun ei ole noita naapureita, niin eipä paljon ketään häiritse. Neiti on edelleen ihan sippi, kuumetta en saanut mitattua mutta valittaa että päätä särkee. Halusi silti ulos raketteja katsomaan.

Muropaketti jatkaa kuumeilua, viime yön nukkui hiki päässä kun laitoin supon, ibuprofeiini pistää hikoiluttamaan. Oma olo on karsea, pää täynnä räkää eikä ajatukset liiku, hengitys on vaikeaa ja happivaje on näköjään saanut jo jalat kylmiksi (elimistöhän suojelee arvokkaita sisäelimiä vähentämällä ääreisverenkiertoa...)

Piti tulla isomummon illalla raketteja katsomaan ja tinaa valamaan, nyt kyllä jää väliin. Saa meistä vielä ties kuinka pahan taudin, hauras kun on. On siirtymässä palveluasuntoon vuodenvaihteen jälkeen, jos se paikka nyt on vielä vapaa, ei enää pärjää kotona ilman jatkuvaa valvontaa. Ja vanhalla maatilalla ei ympäristöä saa kovin turvalliseksi, löytyy kirvestä (kun tekee mieli pilkkoa viripuita), halkopinoa, syviä ojia, tulisijoja, kapeita rappuja... Eletty elämä kummittelee vanhoissa korvissa, navetta on ollut naapurillakin kohta vuoden tyhjillään ja vieläkin lehmät huutavat lypsäjäänsä. (no, ei se mitään, naapurin nuorimies 35v soitteli jokin aika sitten toiselle naapurille, että kun ne elikot pitävät kovaa meteliä, onko joku hätänä - sekin navetta oli ollut tyhjillään jo kesästä asti...)

Isopappa pääsi helpolla, kaatui omaan pihaan kun sydän lakkasi lyömästä. Siihen asti tunsi omaisensa, osasi käydä itse vessassa, osasi sanoa ei. Isopapan veli oli kolme vuotta dementiaosastolla, kirosi ja huusi, hakkui vaimonsa ja lapsensa kunnes ei enää muistanut sellaisia olleenkaan.
Naapuri kuoli nukkuessaan.
Yksi otti hengen itseltään. Toinen kuoli sairaalassa kuukaudessa aivokasvaimeen, yksi naapuri kuoli aamukahvipöytään aortan revettyä.
Hautausmaalla alkaa olla enemmän tuttuja kuin kotikylässä.

Tällaistako tämä on, loppuelämä? Väsymystä, päivien laskemista, periksi antamista. Vai pitäisiö tehdä kuten isopappa, kaatua saappaat jalassa kaiken rakkaan keskelle, tyytyväisenä siihen, että on tehnyt minkä on halunnut, saavuttanut tavoitteensa.

Juu, äiti on vähän väsynyt.

Mökkihöperönä

Mukulat ovat sairastaneet jo siis kaksi viikkoa putkeen. Alan olla hieman kypsä tilanteeseen, etenkin kun Muropaketti on kimpussa kiinni koko ajan, roikkuu vatsapuolella kuin apinanpoikanen. Teepä siinä nyt sitten jotain, ruuanlaittokin rajoittuu sellaiseen, mitä ei tarvitse jatkuvasti hämmentää.

Käsitöitä halusin tehdä, mutta tarvittiin jotain täysin aivotonta. No, suurinpiirtein.

Kaksi kerää Kolibria ja vanhat Spektri-langan tähteet. Molemmat langat 100% akryyliä, vyötteen mukaan 105m/50g, mutta näyttipä Spektri olevan ohuempaa.


Neiti halusi vauvalle oman peiton, kun on niin kylmä (meillä on sisällä ainakin 22 astetta melkein koko ajan). Päivän verran, tai oikeammin iltapäivän ja iltayön, tuota tikuttelin. Käteni eivät akryylistä tykänneet, vaikka muuten olikin ihan kivaa lankaa. Vasemman käden etusormessa on sivussa ja sormenpäässä haavaumat, varmaan kuivatti toi akryyli, tai jotain. Staattista sähköä?
Malli ihan omasta päästä, aloitus 3 silmukalla, lisäyksiä puikon lopussa kunnes eka Kolibri-kerä loppui, sitten Spektriä ja kun se loppui, niin toinen kerä Kolibria kaventamalla.
Tuli oikein sopivan kokoinen vauvanukelle, koko saattaisi sopia myös keskolaan, jos vaikka bambulangasta tikuttelisi.

Nyt työn alla neitille pipo, langat valitsi itse parista vaihtoehdosta. Saa nähdä, saanko tämän vuoden puolella valmista, kun ei ole perusjoustinta.

Keli on ärsyttävä, ja surullinen. Lunta ei ole enää edes meidän pihallamme, jouluaattona sentään satoi lunta, joten meillä oli valkoinen joulu. Uusivuosi onkin enemmän vihreä, nyt kun lämpötilat ovat yli 5 asteen, niin alkaa jo nurmikkokin kasvaa. Onneksi pommit voi kuitenkin paukutella, vettä on satanut jatkuvasti, ei ole metsäpalovaaraa.
Enpä muista sellaista talvea, että olisi pitänyt murehtia ruokien säilymistä syömäkelpoisina pihalla - ennen on pitänyt varoa jäätymistä, nyt pilaantumista. Meillä kun jääkaappi on liian pieni, niin kinkut sun muut joulusapuskat on näppärä säilyttää ulko-oven pielessä hyllyssä, samoin limut sun muut juomat.

Eipä taida Muropaketti kovin montaa lumijoulua viettää, vaikka syntymään pääsikin paukkupakkasiin ja tuiskuun.

Samaan malliin edelleen

Flunssa korisee mun kurkussa, kuumetta pitää alle 38 joten ei ole toivoa parantuakaan. Neiti on melkein terve, mitä nyt iltaisin kuume nousee yli 39. Nuorimmainen on koko ajan kuumeessa ja aivan hirveässä räkätaudissa. Esikoisella nousi eilen näppylöitä, menivät vesikelloiksi ja ovat jo nyt ruvella. Voiko muka vesirokko olla noin nopea (ja helppo)?
Pojalla ei siis ole kuumetta, näppyjä ehkä 20 koko keholla, kuumetta ei ole kuin nimeksi, näpyt eivät edes kutia kunnolla.

Paljon olisi kaikenlaista, nyt pitäisi kai pistää potut kiehumaan, että saisi sapuskaa vielä tän vuorokauden aikana. Etusormi on hajalla vasemmasta kädestä, ei kestä nahka akryyliä näköjään kutoa.

Lapset alkavat selvästi toipua

Sen veran kovaäänistä on meno ollut, tappelua ja itkua ja kiljumista koko aamupäivä. Onneksi olin kaukaa viisas ja kiesin jouluaattona avaamasta yhtä pakettia, tai siis paketti kyllä avattiin mutta lelu itsessään jätettiin tehdaspakettiin. Nyt lapsoset pienoiset ovat lastenhuoneessa avaamassa sitä. Kaikkihan tietävät, kuinka kevyesti nykylelut pakataan, joten on jo mennyt melkein puoli tuntia ihanaa rauhallista aikaa, kun ovat repineet pahvilaatikkoa auki ja muovikoteloita irti. Kohta pääsevät varmaan leikkimäänkin... (tämä oli siitä harvinainen paketti, että lelut eivät olleet kiinni niillä h...tin rautalangoilla eikä edes ommeltuna kiinni pohjaan, kuten barbien tukat nykyään ovat...)

En uskalla laittaa mukuloita pihalle, koska ovat jokainen vielä enemmän tai vähemmän kuumeessa, yskä kuuluisi helpottaneen ja mahataudit taitaa olla jo menneet kokonaan ohi. Eikun uutta tautirintamaa päin!

Itse kudon neitin nukkevauvalle peittoa ja leikin välillä digitaalisella vaa'allani (tiedän, että pitääkö jostain etsiä kerällinen jotain muuta lankaa peiton keskelle, vai riittävätkö kaksi kerää nykyistä lankaa).

En tainnut mainitakaan, että sain joululahjaksi lankaa, vyyhdillisen virolaista liukuvärjättyä villaa. Nuhaisella nenällänikin tuoksuttelen ihanaa lampaan tuoksua, lankaa on 285g! Mukana oli myös hahtuvaa, koska lankavyyhti ei ilmeisesti täyttänyt tarpeeksi lahjakassia... Kiitos veliseni.

Jouluisia tekeleitä

Nyt kun neiti makaa peittojen alla neljänkympin kuumeessa, esikoinen väkästää StarWars-rakennussarjaansa ja Muropaketti tuijottaa Paavo Pesusientä, onkin aikaa näyttää jouluisia tekeleitä.

Äidilleni kudoin pesukintaan, lankoina Novitan Suvi ja Wetterhoffin joku pellavalanka (oliskohan Tuukka?). Tuli mukavan tuntuinen, pitäisi tehdä itsellekin (ja sen kun näkisi ja lehmätkin lentää). Venytettyä helmineuletta ja kolmen puikon päätelyllä kärki umpeen.



Mieskin sai ne villasukkansa, sain ne valmiiksi jopa hyvissä ajoin eli aatonaattona (päättelinkin siis silloin). Olipa hommaa, kun piti salaa kutoa ja hukkasin yhden puikon, piti sitten aina kuljettaa yhtä puikkoa edestakaisin julkikutomissukan ja näiden välillä. Sukissa lankana Jussi, joka on hiukan seiskaveikkaa paksumpaa ja pehmeämpää. Vaaleat raidat Jämsän huopatehtaan Saku-sukkalankaa, joka on 50% villaa ja aika karkeaa. Menettelee raitoina, mutta se onkin ostettu vain nimen takia... Sukat pitäisi pistää pesuun ja uittaa huuhteluaineessa, kunhan nyt ehdin.

Tumput on Palmasta ja Nalle Colorista neitille, ne kudoin joulupäivänä. Totesin just joulun alla, että neidillä ei ole mitään kaupunkikäsineitä, normaalitumppuja ja piharukkasia kyllä. Noissa ei kyllä kauaa nokka tuhissut, kun silmukoita oli 20. Ihanan pehmoiset, ja kuumeinen neiti nukkuukin nuo kädessä, silloin kun paleltaa. Pitäisi tehdä varmaan sukatkin, josko tänään ehtisi?



Sukat painavat 136g ja tumput 38g, siitä voikin päätellä, mitä sain joululahjaksi...

Sitten vihonviimeiset joululahjasukat, joita en kuvitellut ehtiväni tehdä. Mutta resepti paksu lanka ja käteen sopivat puikot (paksuimmat alumiiniset sukkapuikot mitä multa löytyy eli olisikos vitoset) toivat tulosta. Sukat aloitettu kahdeksan maissa jouluaatonaattona, välillä kävin saunassa ja laitoin kinkun paistumaan ja paketoin lahjat. Jouluaattona kahden maissa olivat valmiina, kun kuudelta lähdin niitä saajalle viemään. Lankana Isoveli Colori ja petrooli Aino, eivät TODELLAKAAN ole mitkään saapassukat, vaan kotonahissuttelusukat. Vähän olivat pikkusiskolle isot, mutta olkoot. (ja kuva on tärähtänyt, mutta oli hieman kiire jo iskeä nuo pakettiin)


Tänä jouluna askarreltiin paljon kortteja, tyyli oli kyllä taas tämä kiss (keep it simple, stupid), sopii tällaiselle peukalot väärissä käsissä- askartelijalle. Jouluisesta kankaasta kuvia, kaksipuolista tukiharsoa (liimakangasta ei Eurokankaassa taas vaihteeksi ole) ja valmiita korttipohjia tai paksua kartonkia. Näytettiin silitysrautaa ja lopputulos oli siisti.



Muropaketin ja neitin hoitopaikkojen pikkujouluihin piti askarrella joulukuusenkoristeita, ostin pari kerää Rosea Anttilasta ja kieputtelin hatarien muistikuvien perusteella lankatonttuja, neitille toki tonttutyttö. Esikoinen halusi lankatontut omiin pikkujoulupaketteihinsa koristeeksi, joten tehtiin muutama ylimääräinenkin.

Ihan tavallinen joulu

Meidän perheessä oli sitten ihan normaali joulu. Mies vatsataudissa (omaa mahaakin möyrii edelleen), esikoisella korvatulehdus ja neiti kovasssa yskässä ja kuumeessa. Niin kauhea limayskä, että oksentaa yskiessään.

Onneksi on pari viikkoa lomaa, saattaa sattua jopa yksi päivä että kaikki ovat terveitä.

Menen kohta laittamaan päivän kolmannen pyykkikoneellisen pyörimään... (yösähköä pittää käyttää, kun sellaista vielä saa).

Joulutunnelmissa

Sahramissa ollaan valmistauduttu kiihkeästi jouluun. Lapset ovat jo toista päivää koristelemassa kuusta, ja neiti lähti sedän ja isän kanssa tervehtimään isotätiä. Kaikki lahjat on jo hankittu, pientä hienosäätöä vain puuttuu - kuten paketointi.

Olen ranteet rutisten ja kämmenpohjat krampissa kutonut sukkia. Vielä pitäisi kaksi paria saada aikaiseksi, kuulemma, mutta luulen, että vaikka olen lyhentänyt pikkusormenkynteni jo nysiksi, niin en silti ehdi kutoa niitä (ellen ota käyttöön Isoveljen tai jonkun muun paksumman langan ja vitosen puikot), nyt on työn alla viimeisen varmasti valmistuvan sukkaparin vihinviimeinen kärkikavennus... Minulla pikkusormen kynsi painaa herkästi kämmeneen jos kudon pitkään sukkapuikoilla, ja se hidastaa tahtia radikaalisti - onneksi on kynsisakset keksitty... Mies on jokaikisen sukkaparin kohdalla kysynyt, tulevatko ne hänelle. Eivät tule - ja vaikka ehtisinkin hänelle sukat kutoa, niin en kai sentään hänen nähtensä niitä väkästäisi...

Kinkku odottelee nostamista sisälle (ulkona on ollut hyvä säilyttää, kun lämpötila on ollut nollassa jo viikon verran), siivottu on jo pariinkin kertaan (kiitos mahatautirumban). Joulusaunassa käydään tänään, kuten on ollut perinteenä jo pidemmän aikaa. Huomenna ei ehdi, aamupäivä menee lintusten luona ja loppupäivä sitten juostessa ympäri mummoloita. Lunta ei täksi jouluksi ehkä ehdi sataa, mutta yöllä pakkasessa muodostunut paksu kuura kyllä imitoi lunnta ihan onnistuneesti, maa on valkoinen. En tiedä, mitä muualla on, mutta täällä meidän lintukodossa joulu on jo.

Hyvää joulua blogimaailmaan!

Siis ihan totta...

Kuinka kukaan jaksaa näprätä näitä?


Häpeämättä nappasin koristeluidean Langankierre -blogista Ionalta. En kylläkään ymmärrä, miten piparimuottiin olisi saanut tarttumaan klooria niin paljon, että se olisi kastellut kankaan, ehkä olisi pitänyt käyttää geelimäistä Domestosta... Lapsilla oli hauskaa, ja olohuoneessa oli satanut selvästi lunta, kun näitä täytettiin raa'asti lapsityövoimaa käyttäen.

Sitä en tajua, miten kääntö/täyttöaukon saisi ommeltua helposti, nyt nysväsin silmäneulalla niitä käsin umpeen ja pistin muutaman kerran peukalooni oikein mojovasti. Samalla Muropaketti pelasi valmiilla sydämillä golffia (vipilä on sopiva mailaksi sisätilagolffiin).

Tuossa välissä kävin sitten pelastamassa kissan. Muropaketti tuli tohkeissaan lukseni "tule nyt, kissa meni piiloon" ja kiskoi ja kiskoi kädestä. Olihan se lähdettävä katsomaan. Tosin en oikein tajunnut, että miten niin kissa on mennyt piiloon (se menee yleensä saunaan päästäkseen rauhaan, ja nyt suunta oli lastenhuone). Lastenhuoneessa ei näkynyt mitään kummallisempaa, ja olin jo lähdössä pois, kun Muropaketti jaksoi jankuttaa, että kissa piiloon, tule nyt kattomaan! Ja taputteli nurinpäin käännettyä pahvilaatikkoa. Lopulta hitaalla kulkeva aivopuoliskoni kehottu kurkkaamaan pahvilaatikkoon...
Kissa-rukka oli jumissa pahvilaatikon alla, se oli kiilattu sängynlaidan alle. Sainkin kitkutella latikkoa jonkin aikaa, että kissa pääsi pois pinteestä - tosin se nukkui siellä piilossa oikein tyytyväisenä, kun sai kerrankin olla ihan rauhassa. Laatikko olisi ollut varmaan helpompi kiskoa pois jumista, jos en olisi nauranut kaksinkerroin...

Siinä vaiheessa kun pääsin pujottelemaan ripustusnauhoja, joku oli jo ehtinyt uittaa yhden sydämen lattianpesuvedessä (joku oli kaatanut keittiön lattialle maidot ja ne piti pestä pois). Nyt se on kuivumassa, toivottavasti sain huuhdeltua Tolun hajun pois (testaan, että onko Tolu hellävaraisempaa käsille kuin kloorivesi).

Lattioita on siis pesty tänäänkin, esikoinen oksensi päivällä vessan lattialle, kun ei ehtinyt pöntölle asti. Muropaketti on ripulissa, ja sitähän sanotaan, että aina roiskuu kun rapataan. Onneksi noita ikivanhoja harsoja riittää, en ole vielä tähän päivään mennessä törmännyt mihinkään yhtä imukykyiseen materiaaliin, kuin nuo yli 35v vanhat harsot. Onneksi äitini on säästänyt ne.

Ahkerointia...

Joulun lähestymisen huomaa meidän perheessä jo kouriintuntuvasti. Sormenpääni ovat halkeilleet ahkerasta kuuraamisesta. Kolmen huoneen (makuuhuone, olohuone ja eteinen) on tullut pestyä uudelleen ja uudelleen, yleensä vielä klooripitoisella pesuaineella tai Tolulla.

Tosiaan, neiti aloitti mahatautiputken viikonloppuna. Sunnuntaina tyttö oli jo ihan pirteä, ja maanantaina veinkin neidin muiden mukana hoitoon, koska täälläpäin on ollut mahatautia, johon on kuulunut vain yksi oksennus.Iltapäivällä soittivat hoidosta, että neiti on vesiripulilla, voinko hakea vähän aikasemmin, jotta pääsevät ulos muun porukan kanssa. Lähdin sitten samantein, ja esikoinen valitteli kyytiin noustessaan, että oli aamulla oksentanut bussikyytiä odotellessa (kävivät retkellä). Soitin opettajalle, ja esikoinen oli tosiaan kertonut hänelle oksentaneensa, mutta oksennusta ei löytynyt mistään...

No, ilta meni rauhallisesti, kukaan ei yökkäillyt eikä juossut vessassa.
Laitoin mukulat nukkumaan ja siitä se riemu sitten repesi. Esikoinen oksensi peiton, kolme tyynyä ja tietty kaikki liinavaatteet. Neiti meni paniikkiin ja kömpi oksennuksen keskelle... Molemmat suihkuun ja petivaatteet uusiksi - kunhan nyt ensin oli pesty sängynpääty ja seinä ja lattia... Ei se muuten, mutta makkarin seinä on tuota hemmetin koristerappausta, jota ei pysty pesemään millään, joka repii rystyset aiku ja rapisee irti pestessä.

Peti saatiin pedattua, ja Muropaketti oksensi. Omaan sänkyynsä, eikä edes peitolle.
Pikkuinen pesuun ja lisää kuurausta. Loppuyö menikin sitten ihmetellessä, että kuinka kauan esikoisen mahasta voi löytyä makarooneja, ja montako kertaa Muropaketti jaksaa oksentaa.

Vuorokauden sisään olen pessyt kuusi koneellista pyykkiä, ja saanut jo muutaman koneellisen kuivaksikin - lämmitettiin onneksi eilen takka, joten sen edessä kuivuvat paksutkin pyyhkeet nopeasti.

Oma olokin on ollut kaikkea muuta kuin hyvä, mutta vetäähän se nyt vähän mahahapoille pestä oksennuksia neljään asti yöllä...

Saa nähdä, päästäänkö ennen joulua juhlimaan Muropakettia, vai siirtyvätkö juhlat ensi vuoteen.
Muropaketilla olisi ollut niin hieno juhlapukukin.


Kaavat jostain vuoden 2001 Muotimuksu-lehdestä (se on jo lakkautettu), housuosa on hirveän leveä ja lyhyt. Muropaketin päällä se on kuitenkin kivan näköinen.

Pikatikkinä ompelin Muropaketin kummitädille nimpparilahjapaketin, palapussista löytyi juuri sopivan kokoinen kaistale, jonka vuoritin ja ompelin pussiksi. Aikaa meni kymmenen minuuttia, josta udeointiin kaksi ja kankaan etsimiseen kolme. Saumurissa oli jo valmiiksi oikeanväriset langat. Pussin täytteeksi menivät mm kuvan sukat. Raidalliset, tietenkin.


Ihan yhtä pikainen ompelutyö ei ollut pikkulikan pikkuveljen collegepuku. Olen pitkin syksyä suunnitellut pojalle vaikka mitä, mutta loppujen lopuksi sitten ompelin ihan perussetin. Lopputulos muistuttaa yöpukua, ja yöpuvuksi kangas sopiikin oikein hyvin. Onpa harvinaisen pehmoista puuvillacollegea (tämähän on Asadosta hamstrattua), pesun jäljiltäkin tunti mukavalta.


En ainakaan muista koskaan aikaisemmin tehneeni noita pääntie- ja hihansuukaitaleita tuolla tavalla trikoohuolitteluilla, nytkin piti tehdä normaalit resosrit, mutta epähuomiossa leikkasin resorin ohjeen mittojen mukaan...

Samaa ideaa sitten sovelsin nuoremman kummipojan pikkusiskon mekossa. Tämän helpommaksi ei enää mekon teko voi mennä - tai voi, jos tosiaan laittaa tavanomaiset resorit huolitteluiden sijaan.


Helman satiininauha on ostettu joskus kunnan taajaman askartelukaupasta, mekko kaipasi selvästi jotain.

Olen ahkeroinut näiden pikkupakettien kanssa, koska ne on laitettava nyt postiin. Olikin tänään hyvä, että tuli tällainen ylimääräinen vapaapäivä, sain väännettyä nuo lahjapaketteihin ja postipakettiin. Kunhan ehtisi sinne postiinkin!

Pikkulikan pakettiin meni tosiaankin jo aiemmin esitelty mekko ja pontso. Joululahjaksi laitoin tytölle huovutetut tumput ja villasukat, tylsää mutta tarpeellista.


Pikkuveljelle meni formulapuvun lisäksi villasukat myös. Noin pieniä sukkia on kiva tikutella, aikaa ei juurikaan mene ja kerrankin saa tuntea mielihyvää valmistumisesta.


Aloitin sukkia kahdesta pikkunyytistä seiskaveikkaa. Kaikkihan sen tietävät, miten käy, kun kutoo jotain langasta, jonka riittävyydestä ei ole ollenkaan varma... No näin:

Tämän verran jäi jäljelle kudottuani jämälangoista kahdet pikkusukat. Tuosta pallosta ei enää sukkaa saa, mutta raitoja kuitenkin.

Nyt olen siirtynyt jo vähän suurempiin sukkiin, niitä saakin itkutella ahkeraan, jos aikoo saada mitään pakettiin jouluksi...

Huomenna tuskin ehdin kutoa, vaikka kotona olenkin, lapset alkavat olla jo paremmassa kunnossa. Se tietää leipää ja sirkustemppuja ja äänijänteiden testaamista.

Kenraaliharjoitus...

Eipä sitten päästykään täydellä voimalla juhlimaan Muropaketin synttäreitä. Neiti oksensi pe-la-välisenä yönä (kahden aikaan) ja oli koko lauantain kuumeessa. Eipä sitten muuta kuin soittelemaan aamulla ympäriinsä, että haluatteko oksennustaudin vai tuletteko ehkä ensi viikonloppuna...?
Pellon toisesta laidasta tulivat sunnuntaina käymään, muut pitelivät hajurakoa...

No, ei muuta kuin uudet leipomukset työn alle loppuviikosta. Sitä ennen pitää käydä kaupoilla, kun satuin hajottamaan kakkuvuokani...

Meni nyt sitten aikataulut uusiksi, ja kiire tulee, kun lauantaiaamupäivä meni horroksessa (kolmen tunnin yöunien jälkeen en todellakaan ole parhaimmillani). En sitten saanut tehtyä juuri muuta kuin pyykkäystä ja sapuskaa. Edes ne, nih.

Joululahjalistaan en ole ehtinyt edes kajota, tänään pitää ruokatunnilla juosta ympäri kaupunkia jahtaamassa juuri tiettyä pikkuponia ja leffaa ja se h...tin kakkuvuokakin pitäisi löytää. Sihteeri on taas kuin p...een ammuttu karhu, kun toimistokalustetoimittaja iloisesti ehdotti kalustetoimitusta uudenvuoden aatoksi (ettei vaan häiritse teidän joulutouhuja...) ja puhelinlinjat eivät pelaa edelleenkään ja tietokoneet makaavat pääkonttorilla sen sijaan, että ne olisi asennettu kuukausi sitten sovitun mukaisesti paikoilleen.

Mutta REMONTTI on ohitse ja jälkisiivouksetkin tehty, nyt odotellaan vaan niitä kalusteita. Ja sitä, että saataisiin vanhat kalusteet pois - osan veikin jo ystävällinen jätefirma, mutta osassa kalusteista on lappu "ei saa poistaa" joten niiden viejää odotellaan sitten tulevaksi (tulevana vuonna tuohikuussa, veikkaan, johan ne on viisi vuotta tuolla seisseen turhan panttina). Oma huoneeni näyttää teatterin lavastevarastolta (ainakin mitä viimeksi sellaisessa olen käynyt) ja naapurityöhuone on vielä pahemmassa kunnossa...

Että rauhallista joulunodotusta työyhteisöihin ja koteihin.

Voi pojat

Kun väsyttää. Rankka viikko, kaksi päivää reissun päällä ja kotona olen yrittänyt saada aikaiseksi Muropaketin juhliin tarjottavaa ja vääntänyt joululahjoja kiireellä. Tänään illalla onkin hoitolasten joulujuhlat (onneksi edes samassa paikassa! ettei tartte kahteen erilliseen juhlaan ratketa) ja huomenna ja ylihuomenna Muropaketin synttärit.

Voi olla, että joudun tekemään uuden kakkupohjan, näytti tuo ensimmäinen olevan kovin mustanpuhuva. Joku oli ehtinyt käydä kääntämässä lämpötilanvalitsinta vähän lämpimämmälle... Onneksi ei ollut 300 asteessa kuten viimeksi kun paistoin pannukakkua...

Olen aina kuvitellut, että pilaantunut makarooni haisee pahimmalle. Olin väärässä. Viikonloppuna ja vielä tiistaina tarkistin, että halloween-kurpitsa oli ehjä ja napakka, ja eilen kotiin tullessa haistelin, että nyt ei ole kaikki kunnossa. Tyhjensin tiskit tiskialtaasta koneeseen, ei vaikutusta. Vein kompostiroskat - edelleen haisi. Vein tavallisen roskiksen, ja haju sen kuin vain yltyi. Lopulta tajusin, että kurpitsa oli lässähtänyt, voi yök. Ei siinä mitään, mutta kun se oli puuhellan päällä ja sitä lientä oli sitten valunut sinne puuhellan valurautaosien väliin. Löyhkä oli hirmuinen. Miten VOI kahdessa vuorokaudessa joku mädäntyä?

Lämmitin sitten eilen ekaa kertaa pitkästä aikaa (pariin vuoteen, itse asiassa) leivinuunin. Käry kävi pariinkin kertaan, kun Muropaketti länttäsi pellin kiinni... (koko leivinuunisysteemi on suunniteltu päin peetä, alunperin savupeltikin oli muurattu umpeen, mutta sen mies sai auki kun repäisi sen kerran irti muurista... mutta tuossa on joku välipelti jonka tarkoituksena on ilmeisesti jakaa lämpöä hellan puolelta leivinuuniin, mutta jos se on väärässä asennossa, niin se estää leivinuunin savunpoiston. Että köh köh). En ole juurikaan perehtynyt leivinuunien ja puuhellojen sielunelämään, käytän niitä jos on tarvis. Meillä tuo on ollut tosiaan pari vuotta kylmillään, kun on ollut leutoja säitä ja sähkökatkot ovat olleet vain tuntien mittaisia, eivät vuorokausia. Sitäpaitsi kissa on syönyt puuhellan päällä, kun koira muuten ryövää sen kupin tyhjäksi tai Muropaketti syö. Mutta nyt kissillä on nivelrikko eikä se enää voi kiivetä liukkaita keittiötikkaita ylös.

No, haju ehkä hälveni tai ainakin peittyi savuaromiin. Paljon parempi.

Kunhan otti patterit pois palohälyttimestä...

Sunnuntaiksi pitäisi kehitellä lahja esikoisen kaverin synttäreille, kutsu tuli eilen. Tänään mene ilta niissä joulujuhlissa ja kaksi seuraavaa päivää sitten Muropakettia juhliessa. Taitaa käydä niin, että mies käy esikoisen kanssa kaupassa (ja siitä seuraa kaksi muovikassillista kivaa mutta hyödytöntä roinaa) ja minä askartelen synttärikortin. Taisikin olla viimeinen millenium-ikäluokassa, esikoinen on eka.

Taitaa tulla pitkä ilta tänään... (muistilistaa: pienemmän kummipojan paketti on käärimättä, ja korttikin pitää vielä kirjoittaa/askarrella, herkkuleivos odottaa kuorrutusta kun ei kotona ollutkaan tomusokeria, Muropaketin lahja pitää kääriä paperiin kanssa, korttia ei taida tarvita, täytekakkupohjatilanne täytyy tarkistaa ja tarvittaessa väsätä uusi, se pitäisi saada täytettyä tänään jotta sen voisi päällystää huomenna odottamaan vieraita ENNEN kun vieraat ehtivät astua ovesta sisään - ja kaiken tämän jäljet pitäisi saada häivytettyä piiloon ennenkuin anoppi astuu ovesta sisään).

Ai niin. Langatkin pitää piilottaa takaisin sängyn alle, ettei tarvitse kuunnella niitä kauhistuneita kommentteja...

Onneksi on ollut pakkasta, niin kurasouvi on jäänyt väliin. Se nyt vielä puuttuisi, että olisi joutunut joka päivä pesemään mukuloiden ulkovaatteet...

"Sä et kyllä näytä oikein terveeltä"

Kiitos, noilla sanoilla onkin ihan mukava aloittaa viikko. No, täytyy myöntää, ettei olokaan ole kovin hehkeä. Yö meni enemmän ja vähemmän valvoessa, neiti puhui unissaan ja Muropaketti konttaili pitkin sänkyään ja kumautti ainakin kaksi kertaa päänsä pinnasängyn laitaan. Ja itki tietenkin. Kissalle tuli nälkä ja niin poispäin...

Aamukin oli pimeä ja synkkä, tie oli lanattu ja kuraa oli nilkkoihin asti. Tienvarren koira räkytti enkä uskaltanut jättää esikoista yksin taksia odottelemaan, poika kun pelkää tuota koiraa. On se kumma, että oma koira, joka on ihan oikeasti pelottava, on pojan mielestä turvallinen kuin leikkinalle... No, naapurin emäntä kyllä kertoi, että hän ei oikein luota tuohon koiraan (siis siinä tienvarressa räkyttävään), se on niin arvaamattoman oloinen. Ja naapurin emännällä on itsellään kokemusta useammanlaisistakin koirista, viimeisin on pienehkön hevosen kokoinen susikoira. Myöhästyn siis mielummin töistä kuin jätän pientä poikaa pimeään yksin kuullostelemaan koiran räkytystä ja odottelemaan ties koska saapuvaa koulukyytiä.

Ei se mitään, sihteeri oli nukkunut pommiin (ja samalla koko hänen perheensä...) ja tuli tunnin myöhässä.

Olen kaksi päivää raivannut lastenhuonetta (eilisen lajittelin leekoja ja muita leluja erilleen) ja tänään pitäisi päästä jo niin pitkälle, että saan usuttaa miehen imurin kanssa sinne. Toiset kertovat keräävänsä pussitolkulla rikkinäisiä leluja ja turhaa paperisilppua lastenhuoneista pois vähän väliä. Onko minussa vai lapsissani joku vika, mutta ei meillä lelut hajoa, nytkin sain vain kaksi muovikassillista roskikseen tavaraa, ja siitäkin oli jo iso osa rikkinäisiä vaatteita ja leekojen pahvipaketteja, jotka heitin pois, että sain lisätilaa palikoita varten. Muropaketin synttärien takia huusholli pitää siivota jo nyt. Näppärää, ei tarvitse tehdä joulusiivousta lainkaan.

Mutta kyllä kauhistuttaa joulu ja nämä synttärit, ensin Muropaketin ja sitten esikoisen heti joulun jälkeen - mihin me joudumme kaiken sen tavaran kanssa?
Nytkin autotalliin siirtyi seitsemän isoa muovilaatikkoa täyteen tungettuna, pieneksi jääneitä vaatteita (kolme laatikollista), yksi pehmolelulaatikko, kenkiä laatikollinen (sitä ei voinut tunkea ihan täyteen, etteivät kengät mene littaniksi), laatikollinen matonkudekamaa (nämä siis lakanoita ja muita isompia vaatteita, jotka ovat alkuperäisessä käytössä jo kelvottomia, mutta niin ehjiä, että niistä saa leikattua yhtenäistä kudetta). Ja laatikollinen askarteluja.
Noiden lisäksi keittiöstä lähti kassillinen lasipurkkeja (säilyketölkkejä tarvitsee seuraavan kerran vasta ensi syksynä, jos silloinkaan) ja kaksi kassillista pakasterasioita (niitä tarvitsee vasta ensi kesänä, ellei koko kesä mene remontin takia hukkaan kotihengetär-osion suhteen).

Eikä näy missään!
No, ehkä tilanne vähän paranee, kun saan lattiat pestyä ja tungettua lelulaatikot takaisin sängyn alle (nyt ne ovat keskellä lattiaa). Lastenhuoneeseen olisi saatava yksi iso hylly lisää kirjoille ja pikkulaatikoille, ja makuuhuoneeseen tarvittaisiin kirjahylly. Ja olohuoneen kirjahylly olisi vaihdettava, se on ollut ostoslistalla jo kohta kymmenen vuotta, mutta aina tulee jotain tähdellisempää tai myynnissä olevat mallit eivät miellytä.
Sohvaa on ainakin retusoitava ennen viikonloppua, Muropaketti repi kangaspäällyseen ison reiän ja tunki barbin siitä läpi pehmusteisiin... Ajattelin olla laiska ja vain ostaa pari sopivaa päiväpeittoa. Mutta en tänään, koska unohdin tämän täydellisen viikonaloituksen kunniaksi rahapussini kotiin. Onneksi on eväät töissä.

Pikkulikalle

Muutaman päivän olen ommellut aina tilanteen salliessa pikkulikan synttärilahjaa. Neiti täyttää kolme vuotta, ja sen ikäiset rakastavat mekkoja. Olet tykännyt kovasti meidän omalle neidille tekemästäni essumekosta, ja samanlaisen halusin antaa lahjaksi myös pikkulikalle.

Pieniä muutoksia oli pakko tehdä, koko kaupungista ei löytynyt enää ruudullista vinovauhaa (silloin kun ostin sitä neitin mekkoon, arvasin, että olisi pitänyt ostaa koko kiekollinen). Omista varastoista löytyi yksiväristä roosaa, joka kyllä sopii ihan hyvin tähänkin. Helmaan halusin ihan väkisin pellavapitksiä (tai pellavan väristä pitsiä), mutta eipä löytynyt. Neulansilmästä lopulta löysin edes luonnonvalkoista pitsinauhaa, joka oli kutakuinkin oikean levyistä.


Lankavarastoista löytyy edelleen sitä samaista Sofiaa, josta virkkasin jo yhden verkopontson, ja se on juuri saman väristä kuin roosa vinokantti.


Mekon kiinnitys on takaa napeilla kuten edellisessäkin mekossa, en oikein saa aina napinlävistä siistejä, ja tämä vinokantista tehty napinläpi on ihan kiva yksityiskohta. Helman rypytyksissä meinasi taas mennä hermo. Tein sitä koko aamun, ja on se nyt kai kohtalainen. Toki tiedän, että oikeaoppisesti rypytys pitäisi tehdä kahdella apuompeleella ja niiden välistä sitten kiinnittää se rypytys, mutta yhden apuompeleen kanssa ährääminen tässä sirkuksessa on ihan tarpeeksi aikaavievää.


Seuraavaksi pikkuveljen lahjan kimppuun...

Tänään sain vieraankin, oli oikein gps:n avulla ajanut perille asti. Ommellessani helmapitsiä näin sähköyhtiön auton ajavan pihaan. Melkein arvasinkin asian, mutta avasin kuitenkin oven. Meidän sähkömittari ei kuulemma ota yhteyttä sähkölaitoksen mittariin... En voinut olla nauramatta, siis ei voi olla totta!

No, sähkömies oli taas raukka jostain Turun läheltä, eikä tietenkään tunne paikallisolosuhteita. Kännymikro meni tilttiin ja lopputuloksena Vattenfall saa taas yhden raportin siitä, että meillä ei ole gsm-kenttää. Mahtoi sähkärillä olla hauskaa, kun nuorimmaiset pomppivat hänen vieressään ilkosillaan (söivät juuri hodarit ja olivat otsaa myöden ketsupissa - vaatteista en nyt viitsi mainitakaan).

Huovutettua joulua

Onnistuin huovuttamaan pari joululahjaa. Toiset kertovat, kuinka mukavaa on kutoa huovutettavia jutuja, kun valmistuvat nopeasti - minulle taas yli vitosen puikkojen käyttäminen ja löysän kutominen on suurta tuskaa. Hitaasti kitkutellen sain aikaiseksi parin tossuja ja tumput.


Vaaleanpunaiset tumput ovat pikkulikalle, vaalenapunaista hahtuvaa ja luonnonvalkoista Tovea. (ja muistiin, 28 silmukkaa, peukalossa 15), nämä huovutin kertaalleen neljässäkympissä, pinta muuttui hieman utuiseksi ja koko muuttui jonkin verran, jäivät edelleen kohtuullisen joustaviksi.
Tossut kudoin Huopasesta ja huovutin pariin kertaan neljässäkympissä, toisessa koneellisessa oli vain pari paksua työpusakkaa ja tossut huolellisesti muovipussit sisään ommeltuina. Lopulliseen muotoonsa venytin miehen jakaa apuna käyttäen. Ovat anopille menossa, ja minun jalkani on muutaman numeron pienempi kuin anopilla. Taas muistin, miksen pidä Huopasesta, ensin se huovuttui vain kiinni itseensä ja ja tossut kiinni toisiinsa (sydän kylmänä aloin repiä niitä erilleen...) ja seuraavalla pesukerralla tuloksen oli hevonp...aa muistuttavat kikkareet, joita sai repiä hampaat irvellä. Ja pinta tietenkin muuttui kikkaraksi... Mutta loppujen lopuksi, venyttelyn ja muotoilun tuloksena olikin ihan kelvolliset tossut (kelpasivat siis miehellekin, joten OVAT kelvolliset).

Huopasta löytyy edelleen kilon verran, noita tossuja voisi enemmänkin kutoa - jos vain keksisi, että kenelle... Itselleni voisin kyllä tuollaiset tehdä, noita voisi käyttää pakkaskelillä pihakenkinä.

Parituska helpottaa

Sain valmiiksi puuttuvat parit sukille. No, sen jälkeenkin olen jo ehtinyt aloittaa uusia sukkia, joten ei tämä valmistumisen huuma kovin pysyvää ole. Nämä ovat kaikki menossa lahjaksi, eikä ole pelkoa, että lahjan saajat näkisivät kuvaa. Ihan perussukkia pitkähköillä varsilla, lankoina mm. 7veikka, Kolibri ja tuntemattomia jämälankoja, jotka suurinpiirtein sopivat tiheyteen. Olen muuten opetellut kutomaan nelosen puikoilla sukkia, eivät pysy enää yksinään pystyssä, ainakaan puhtaina.


Joka kerta, kun luon silmukat uusiin sukkiin, mies kysyy toiveikkaana, ovatko NÄMÄ minulle? Täytyy varmaan kohta kutoa hänellekin sukat.

Hohhoi, nyt alkoi pikku loma. Tulikin tarpeeseen, tämä viikko on jo kolmen päivän jälkeen tuntunut ikuisuudelta. Lohdukkeeksi kävin ostamassa ohuita sukkalankoja Villamokasta, jospa niiden mukana tulisi ihan oikeasti sitä puhuttua kutomisaikaa, viikko per kerä...

Ulkona on vielä lunta, tämä viikko onkin ollut mukava, kun kuraa ei ole tunkenut joka päivä kotiin asti lasten mukana. Huomennahan tämä ihanuus sitten sulaa vesisateeseen. Tyhmää.
Neiti pyöritteli vielä viimeisen lumipallon sisääntullessa. Pallo oli paljon isompi kuin neiti, mutta sisukkaasti tyttö vaan sen työnsi paikalleen nurmikolle (aloitti ajotiellä). Jospa se pallo säilyisi edes huomisen yli.

Remontithan ei koskaan valmistu etuajassa

Toimiston remontti on yhä kesken. Tai itseasiassa, kaikki sovitut työt on jo tehty (kaksi päivää etuajassa), mutta yksi lattia on korjattava, asentaja kolhi sitä. Ja sähkö- ja tietoliikenneyhteydet. Puhelinlinjat pelaavat, mutta uuden puhelinlinjan kautta yhdistettävää kellokorttilaitteistoa ei saada yhdistettyä, koska puhelinkeskusta ei löydy. Paras arvaus on paksu ovi, johon kellään ei ole avainta. Lukkoseppää odotellessa mietimmekin sitä, mikä on todennäköisyys, että oven takaa löytyy umpeen muurattu seinä.

Sähkölinjoissa on ongelmia. Osasta pistorasioita on ilmeisesti raa'asti vain vedetty piuhat poikki jossain vaiheessa (sähkökuviahan ei koko rakennuksesta löydy edes niitä alkuperäisiä vuodelta 1952), ja katkaisukohta on jäänyt jonkun seinän sisään. Pääsulake on niin pieni, että jos sytytämme kaikkien toimistohuoneiden valot yhtä aikaa tietokoneiden kanssa, se poksahtaa. Ja pääsulaketta kun ei voi vaihtaa kuin sähkäri, niin se tietää sitten meille aina vähintään tunnin odottelua. Mutta kun pääsulaketta ei voi vaihtaa, kun se vaatii taloyhtiön yhtiökokouksen päätöksen (pääsulakkeita on kolme, mutta juuri se vaihe, jossa meillä on elintärkeät koneet kiinni, poksahtaa). Ja kaikkien nousujohtojen uudelleenvedon ja ne on taas vedetty umpeen muurattujen seinien sisälle - tai siis ne seinät on muurattu niiden piuhojen päälle...
Sähkäri irvisteli vahingoniloisena ja talonmies puhisi kiukkuisena.

Tässä on nyt parin päivän välein ihmetelty pimentyneitä valoja ja koneita ja päätetty päivä sitten siihen. Odotan innolla sitä, että saan läppärin käyttööni.

Sama vanha virsi taas tähän aikaan vuodesta

Jos joku olisi tehnyt hommansa ajoissa, niin jollakulla ei olisi kiire paahtaa paperitöitä ennen joulua urakkatahdilla. Mutta kun joku ei jaksanut taaskaan innostua ennenkuin paniikki tuppaa pukkaamaan päälle. Mutta mitäs pienistä, tämä on toistunut joka vuosi ja jostain kumman syystä se joku sitten aina loppujen lopuksi selviää hommistaan. Ensi vuonna, lupaan ja vannon, että en jätä kaikkea viime tinkaan. Lupaan.

Viikonlopun aikana olinkin ahkera ja sain useamman joululahjan valmiiksi asti, tai ne itsetehdyt osuudet, mitä voi ennen viimetinkaa tehdä (yhteen tiettyyn lahjaan kun kuuluu perinteisesti savustettu lohi tahi poronpaisti, ja sitä ei oikein auta paistella vielä tähän aikaan joulukuuta). Olen vähän aikatauluttanut näitä lahjatekemisiäni, ihan sen vuoksi, että lahjat menevät logistisista syistä jakoon eri aikoina.

Kummipojan nimpparilahja on valmis, joululahjalla ei ole kiire, sen ehtii vaikka aatonaattonakin. Siis isomman kummipojan. Pienemmän kummipojan lahja on aloitettu ja tarkemmat koordinaatit hankittu äidiltään. Tällä on takaraja kahden viikon päästä. Kuten myös pikkulikan paketilla, se kun täytyy lähettää ennen joulua, kun menee synttärilahjaksi eikä joululahjaksi. Siitäkin on osa jo valmiina, osa mietittynä ja osa vasta odottaa paniikin antamaa viime hetken inspiraatiota.

Viime hetken paniikki on kyllä ehdottomasti paras motivaattorini, sen olen huomannut moneen kertaan. Kunhan ei nyt taas menisi liian viime hetkeen, viime joulunakin taisin vielä aattona kutoa viimeisen lahjan...

Kohta on joulu

Siis tänään on joulukuun ensimmäinen, voi ei! Joulu tuntuu hyökkäävän takavasemmalta (voipi olla etuoikeakin, minä noista ilmansuunnistä näin pimeään vuodenaikaan tiedä) eikä mikään suunniteltu tunnu valmistuvan. No, lapsille sain ostettua mieleiset joulukalenterit (esikoiselle ja neitille samanlaiset ja Muropaketille Puuha-Peten). Tosin hirveä huuto tuli sitten siitä, ettei luukkuja tosiaankaan avattu kuin yksi.

Töissä remontti on edennyt vaivihkaa ja enää puuttuu hienosäätöä. Sähkömiehen pitäisi vielä käydä tarkistamassa yhden työhuoneen sähköistykset ja vetää yksi piuha. Elisan pitäisi avata kellokortille yhteys (kone on jo seinässä) ja työnantaja sai jopa tehtyä kalustetilauksen. Viikon päästä alkaa muutto ja siihen mennessä pitäisi saada loputkin säädöt tehtyä. Lupasin ommella verhoja (sihteeri löysi just passelit valmisverhot, ainoa vaan, että ovat hitusen liian pitkät, pitää pätkäistä pala pois, siitä saa sitten näppärästi tampin).

Viikko menikin kokouksessa, harvinaista herkkua sikäli, että kokous pidettiin naapurikaupungissa eikä jossain jumalanseläntakana kuten on perinteisesti ollut tapana. Aamuisin olikin mukava mennä suoraan hotellin aamiaispöytään, taisinkin olla ainoa, jolle herkut maistuivat heti aamutuimaan - minä tulin kotoa ja muut ravintolaillan jälkeen hotellilta...

Ihan olen kuitenkin tehnyt käsitöitäkin. Sain raivattua lasten kanssa lastenhuonetta sen verran, että pääsin silittämään pyykkejä. Samalla sain ompelukoneen ja saumurin taas käyttöön, surautin itselleni jo yhden paidan. Tänään pääsin jo käyttämäänkin, kun oli koululla itsenäisyyspäiväjuhla jo etukäteen. Ensi viikko onkin sitten lyhyt, kun perjantai on lapsilla vapaata - oli pakko itsekin ottaa lomapäivä.